Ravintolat hoi: vesi-illalliset ovat hanurista

Muutama kuukausi sitten otin juomisen oikein kunnolla luupin alle. Samalla vakavuudella kuin jotkut suhtautuvat ruokavalioonsa, minä aloin katsoa, mitä kurkkuuni kaadan. Sitä listaa ei tarvinnut kauan kirjoittaa: juon viikossa kotona noin viisi litraa Lidlin Saskia-kivennäisvettä ja sen lisäksi kotona ja ulkona noin neljä kupillista vahvaa napolilaista kahvia. Limut eivät uppoa, Batterya saatan juoda ehkä tölkin viikossa tai harvemmin (sitä latkin töissä ennen tölkin päivässä). Tuoremehuja en voi närästystaudin takia käyttää ja tee ei oikein maistu.

Halusin laajentaa juomarepertuaaria. Juominen on yksi elämän nautinnoista niin kuin syöminenkin eikä tipattoman elämäntyylin tarvitse tarkoittaa spartalaista vettä ja kofeiinia. Ostin viileäkaapin täyteen kaikenlaisia terveysvesiä ja rakastuin Aloe Vera Mango -juomaan. Siinä on melko maltillisesti sokeria, mutta jostain luin, että aloe veraa ei kannattaisi terveyssyistä ihan kauheita määriä juoda. Ostin kuitenkin Herkun hyllyn tyhjäksi ja elossa olen toistaiseksi. Kun valittelin Aamu-tv:n haastattelussa, että alkoholittomia juomia voisi olla enemmän saatavilla, Nordqvist lähetti minulle ystävällisesti laatikollisen Keisarin Morsian -juomaa. Kylmää hiilihapotettua mustaa teetä? Kuulostaa oudolta, mutta se maistui hyvältä epäilyistäni huolimatta.

Kun olin saanut mehubaarin kotona kuntoon, aloin kaivata alkoholittomilta juomilta laatua myös ravintoloissa. Ihanaa on se, että absolutistin ravintolalasku on aina hyvin kohtuullinen. Mutta jessus, että olen kyllästynyt juomaan vettä ravintolassa! Onko sitten pakko juoda vain vettä? On, ellei halua juoda cokista tai jaffaa.

Jos istun ravintolassa kaksi kolme tuntia, ehdin sinä aikana juoda toista kannullista vettä. Ravintolaruoka on rasvaista ja suolaista, siitä vedenhimo johtuu. Toinen syy vedenkulutukselle on ranneliike, joka nostaa lasin huulille kuin jonkinlaisena pakkoliikkeenä. Juominenhan ei lopu, vaikka alkoholin kittaamisen olisi lopettanutkin.

Viina on rahasampo ravintoloille, tiedetään. Ja sen saa tipaton nautiskelijakin tuntea nahoissaan, kun tarjoilija pyörähtää puolinärkästyneenä kannoillaan kuullessaan, että pöydässä on vain ankeita absolutisteja. Trendikkäässä helsinkiläisbaarissa ystäväni sai kuulla kunniansa arvonsa tuntevalta juomanlaskijalta, kun tämä kehtasi tilata alkoholittoman cocktailin. Mutta mikä estää ravintoloita repimästä kunnon katteita alkoholittomista juomista? Ei mikään muu kuin laiskuus ja mielikuvituksen puute.

Maailmani avautui hiihtolomamatkalla Barcelonassa, kun suomalaiseen tympeään kohteluun alistuneena kysyin anteeksipyydellen cocktail-baarissa, olisiko heillä mitään alkoholitonta juotavaa. ”Tottakai, voit valita minkä tahansa drinkin ja teemme siitä alkoholittoman version!” tarjoilija sanoi. Minkä tahansa? Uskomatonta. Mielessäni kaikui vielä muutaman kuukauden takainen muisto Brysselistä, jossa tarjoilija ei osannut ehdottaa muuta alkoholitonta kuin minttuteetä. Barcelona nosti tipattoman itsetuntoni taivaisiin. Ankeimmassakin kortteliravintolassa oli aina kahta laatua alkoholitonta olutta tarjolla.

Aloin Suomeen palattuani katsella ravintoloissa drinkkilistoja toiveikkaana. Ehkä en ole vain huomannut, että siellä olisi minullekin jotain? Istuin iltaa ystävän kanssa ravintolassa Lönnrotinkadulla. Otin rasvaiset ribsit ja olisin halunnut olutta. Listalla oli vain yksi vaihtoehto, tumma Koffin alkoholiton olut enkä voi sietää tummaa olutta. Toinen alkoholiton vaihtoehto oli Happy Joe -siideri. Oli pakko ottaa sitä, vaikka sen makeahko maku ei yhtään sopinut yhteen ruuan kanssa. Listalla oli kolmekymmentä olutvaihtoehtoa ja vain yksi rupuinen alkoholiton olut?

”Sen menekki on niin vähäistä”, valitteli tarjoilija.

Niin. Kerrataanpa mitä menekki tarkoittaa. Se ei tarkoita sellaista mystistä tyyppiä, joka ostaa hyllyt tyhjäksi tuotteista, joita ei ole olemassakaan. Ja jos ravintolalla on varaa pitää valikoimissaan kymmeniä olutmerkkejä, joita ei taatusti osteta tasaisia määriä niin miten olisi muutaman alkoholittoman pullon lisääminen viikkokuormaan? Menisikö firma konkurssiin? Eihän se minua kiinnosta, mutta yrityksiä luulisi kiinnostavan tipattomien ja sala-absolutistien kasvava joukko, jolla on aivan hemmetisti ylimääräistä hynää, koska he eivät löydä sille juomalistalta rahareikää.

Silloin aikoinaan, kun join vielä skumppaa, minusta oli ihanaa, kun lempiravintolassani tarjoilija aina pyörähti sohvani luona ja kysyi tahdoinko lisää. Hän osasi myydä. Mihin ne myyntitaidot katoavat, kun on vedenjuojista kyse? Onko kenellekään ravintoloitsijalle tullut mieleen, että asiakas juo vettä vain siksi, ettei tarjolla ole mitään parempaakaan alkoholitonta juotavaa? Kannattaisiko seuraavan kerran vaikka mainostaa alkoholitonta kuohuviiniä tai muita juomasekoituksia?

Ravintoloiden olisi aika tsempata ja päivittää tarjoilua pirtujen jälkeiseen aikaan. Jos suomalainen juomiskulttuuri on muka lähentynyt eurooppalaista viinikulttuuria, niin siihen kuuluu pari asiaa: että tarjolla on juomispuolella muutakin kuin vettä ja viinaa eikä siitä, mitä kukin juomakseen valitsee kukaan nosta numeroa.

 

Mainokset