Sata päivää selvinpäin

Tein päätöksen vuoden pituisesta tipattomasta elokuussa ja tänään siitä on kulunut sata päivää. Päätös tapahtui yllättäen, aurinkoisena perjantaina. Olin väsynyt, joten tilasin lounaalla lasillisen punaviiniä. Päivittelimme toistemme elämäntarinoita tuttavan kanssa, jota en ollut nähnyt 20 vuoteen ja aika lensi. Lounas oli lopuillaan, kun huomasin, että en ollut maistanut viiniä. Minun ei tehnyt sitä enää mieli. Miksi olin tilannut sen? Kysymys tuntui yhtä älyttömältä kuin vastenmielisyyteni. Miksi en olisi tilannut?

Sisällä myllersi jokin uusi ja epämääräinen. Illalla menin tapaamaan ystävää läheiseen kuppilaan. Tavallisesti olisin juonut kaksi lasillista punaviiniä. Mutta nyt tein päätöksen, en joisi kuin vettä. Katsotaan miltä se tuntuu. Se tuntui hyvältä. Ystäväni ihmetteli vesilinjaani, joten silloin se tuli ulos suusta, noin vain: minä en aio juoda vuoteen.

Päätös tuntui vauhkolta ja vapauttavalta. Olinko todella tekemässä tämän? Olin vuoden alusta asti miettinyt, että lopettaisin juomisen kokonaan, mutta en tiennyt pystyisinkö tekemään niin isoa päätöstä. Vuoden paussi olisi hyvä testijakso. Ensimmäisen kerran haaveilin raittiudesta jo parikymmentä vuotta sitten. Uskaltauduin silloin sanomaan siitä ystävälle ja ajatus kaatui hänen räkäiseen nauruunsa. Mutta nyt olin valmis. Tai en ollut. Tai ehkä olin. Innostukseni heilahteli huolestumisen kanssa edestakaisin. Tuleeko tästä ihan kauheaa? Hirveää kärvistelyä? Elämäni tylsin vuosi?

Ensimmäiset kolme viikkoa tuntuivat pitkäveteisiltä. Tunteet huojuivat. Näin viinaa kaikkialla. Joka paikassa kaikki joivat kaiken aikaa. Minun ei tehnyt mieli juoda, mutta en ollut ennen tajunnut, että koko ihmiskunta dokasi tällaisia määriä. Kaikkea elämää rytmittää viina. Ilmaista kuohuviiniä, drinkkilippuja, punaviini tarjouksessa S-etukortilla. Jos haluat yleisöä paikalle, tarjoa juotavaa. Mitä antaisin lahjaksi? No, alkoholia tietenkin. Jos haluaa hemmotella vip-porukkaa, kaada heille samppanjaa. Kun palkitset työntekijöitä niin viinaa vaan pöytään ja kaikki kehräävät tyytyväisinä.

Sain kutsun Jack Danielsin 150-vuotisjuhliin. Elämänmuutokseni oli vielä heiveröisessä alkuvaiheessa. Ensin ajattelin, että juuri tällaisiin juhliin en halua enää osallistua. Sitten alkoi pänniä, että rajoitan elämääni. Miksen menisi? Siispä menin, join vettä koko illan ja minulla oli hauskaa.

Juhlien jälkeen aloin tuntea yhä suurempaa iloa päätöksestäni. Se ei hankaloittanutkaan elämää vaan selkeytti ja yksinkertaisti sitä. Kohtuulliseenkin alkoholinkäyttöön liittyy paljon päätöksiä, sumplimista ja asioita, joita pitää ottaa huomioon. Ne vievät energiaa.

img_0469

Mennäänkö viinille? ystävä heittää. Pitäisikö siihen vastata, että nähdään vaan, mutta minä en juo? Viinikysymys on enemmän kuin ehdotus tapaamisesta ja tarjoilusta. Se on kutsu ystävyyden ytimeen. Punaviini on ystävyyden sydänverta, se huulilla ei teeskennellä ja puhuta tyhjänpäiväisyyksiä. Silloin puhutaan todellisista asioista: pettymyksistä, haaveista, sydänsuruista, kaikesta siitä mikä pakenee päivänvaloa.

Haluaisiko kukaan nähdä minua sen jälkeen, kun kerron etten enää juo? Tein sosiaalisen kokeen. Kerroin Facebookissa raittiudestani samalla, kun mainostin aiheesta tekemääni syvähaastattelua. Sain epäuskoisia surunvalitteluja. ”Mitä on tapahtunut? Eikö me siis nähdäkään samppanjalla niin kuin piti? Pitääkö minunkin nyt alkaa juoda teetä?” Kollektiivinen suru laskeutui päälleni. Juomaseurueet olivat menettäneet yhden iloisen jäsenen. He eivät saaneet edes sanoa hänelle hyvästejä, vetää niitä kuuluisia viimeisiä kännejä. ”Tämä tapahtui niin äkkiä… En tiedä mitä sanoa…”

Puhelin vaikeni. Alkusyksystä heitetyt iloiset ”tavataan pian” -viestiketjut hiljenivät. Näin voi käydä, kun tekee elämänmuutoksen. He eivät välttämättä tiedä enää kuka olen. Tiedänkö minäkään? En osannut olla sinnikäs ja kysellä seuran perään. En ollut kertonut ajatuksistani kenellekään, mutta heti päätöksen jälkeen tajusin, että minulle punaviini oli ollut jo pitkään se hapan, tuleva exä, jonka vierestä havahtuu muuan aamu ihmetellen miksi me edelleen olemme yhdessä? Sillä oli ollut paikka elämässäni ja se oli auttanut minua tietyissä tilanteissa, mutta meidän suhde ei ollut enää entisellään – niin kuin ei mikään muukaan elämässäni. Tapailin vanhaa punaista ystävääni vähemmän ja vähemmän, mutta se ei auttanut. Melkein aina tuli paha mieli, kun näin sitä, vaikka vain yhden lasillisen verran. En tarvinnut sitä enää. Joten parempi katkaista suhde kokonaan.

img_0016

Aiemmin uskoin mukavuusalueella elämiseen, siitä tämän blogin nimikin. Nyt se tuntuu väljähtäneeltä, ei enää minulta (otan ehdotuksia vastaan uudesta nimestä). Olen elänyt epämukavuusalueella niin pitkään, että raittiiksi heittäytyminen sopi siihen oikein hyvin. Elämä mukavuusalueen ulkopuolella ei nimittäin ole kurjaa, se on inspiroivaa. Minulla ei ollut hajuakaan miten paljon oppisin itsestäni, kun aloitin juomissapatin. Luulin tietäväni miksi join silloin kun join, mutta nyt voin varmuudella sanoa, että sitä ei tiedä kukaan ennen kuin on lopettanut juomisen, kokonaan. Tipatonta ei lasketa, se on yhtä tyhjän kanssa, vain pieni kärvistelypaussi, joka ei synnytä oivalluksia eikä auta kyseenalaistamaan omia valintoja.

Maailma näyttää selvinpäin katsottuna aika erikoiselta paikalta, kun se mitä ennen piti normaalina ei ole itselle enää normaalia. Kaksi ensimmäistä kuukautta olin kuin uskoon tullut. Oli mahtavaa, kun fyysinen ja henkinen hyvä olo oli aamuisin itsestäänselvyys. Oli mieletöntä, kun huomasin, että juomattomuus ei ole vaikeaa eikä epämukavaa, vain vapauttavaa. Jokainen ravintolalasku oli iloinen yllätys. En tiennytkään miten edullista on syödä ulkona, kun ei juo. Rahaa säästyi, energiaa tuli lisää. Tunsin itseni rohkeaksi ja voimakkaaksi. Kunpa kaikki tajuaisivat miten mahtavaa tämä on, julistin mielessäni.

img_9916

Kolmen kuukauden kuluttua kuherruskuukausi loppui ja uutuudenviehätys karisi. Syksy vaihtui talveen, pimeys syveni, kynttilät syttyivät ja glögi alkoi tuoksua ravintoloissa. Siitä tuli haikea olo. Päätös ei tuntunut enää voimaannuttavalta vaan rasittavalta. Viini on toimiva lääke tylsyyteen, väsymykseen, puuduttavaan seuraan, ilon kohottamiseen, surutyöhön kiinnipääsemiseen, vitutuksen lannistamiseen. Tuntui vammaiselta kieltäytyä yhdestä punaviinilasillisesta illallisella. Juhlat ilman juomista? Voiko niitä edes kutsua juhliksi? Juhlinko enää ikinä synttäreitäni? Miten juhlistan isoja merkkipaaluja elämässäni? Ennen se oli niin helppoa, skumppa auki ja seuraa sai aina. Ehkä tunteeni ovat tasoittuneet, kun olen kokenut kaikki vuodenajat selvinpäin. Olen vasta alussa, nahanluontivaiheessa.

Myös lähipiiriltä päätökseni vaatii vähän sopeutumista. Suurin osa on ollut kannustavia. Mutta sosiaalisesti epämukavilta hetkiltä ei voi täysin välttyä.

Brysselissä baarimikko päivitteli, kun pyysin lämpimän drinkin ilman alkoholia. ”Voi että, ei meillä sellaisia ole. Kävisikö minttutee?” Kierrokseni nousivat sataan sekunnissa. Näytänkö vittu siltä, että kaipaan minttuteetä? olin sanoa hänelle. Jos haluan minttuvitunteetä, osaan pyytää sitä itse. Mikä tässä on niin vaikeaa? Tee se cocktail, mutta älä laita siihen alkoholia! Tältä on varmaan kasvissyöjistä tuntunut ennen kuin rehunpurijoiden ruokavaliosta tuli valtavirtaa. Lopulta baarimikko teki minulle omenan ja kanelin makuisen drinkin, joka maistui ihanalle, paljon paremmalle kuin sama drinkki alkoholilla höystettynä, vakuutti ystäväni.

Cocktail alkoholilla ja ilman.

Cocktail alkoholilla ja ilman.

Tuntui pahalta, kun kaveri huomautti minulle illallisella, että vesilasilla ei saa skoolata. Niin kuin minä en sitä olisi tiennyt. Skoolaaminen on tärkeä rituaali, se antaa mahdollisuuden tuntea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Ja nyt se on muka minulta kielletty? Teki mieli kaataa kivennäisveteni hänen viinilasiinsa. Aion todellakin skoolata vesilasilla tai vaikka pillimehulla, sanovat etikettinatsit mitä vaan.

Olen varautunut siihen, että kaikkia päätökseni ei miellytä. Yleensä ymmärtämättömät tokaisut kertovat jotain sanojan omasta kiintymyssuhteesta alkoholiin. Tai sitten töksäyttelyt ovat verhottua tyytymättömyyttä siitä, että olen muuttunut. Ehkä päätökseeni olisi helpompaa suhtautua ymmärtävästi jos minulla olisi tarjoilla se tavallinen tarina, että juominen lähti käsistä ja aiheutti terveys-, työ-, ihmissuhde- ja rahavaikeuksia. Meillä kaikilla on pinttyneitä ajatuksia siitä miltä raittiuden taustatarinoiden pitäisi kuulostaa.

Pidin itsekin ennen raittiita ihmisiä ihme hiippareina. Alkoholistit olivat eri porukkaa, heidän juomattomuuttaan en kummastellut, mutta ne muut, joita ei vain ”huvita” juoda. Mitä hittoa he tarkoittavat? Ei huvita? Tuleeko heistä kolmepäisiä lohikäärmeitä jos he dokaavat? Huh. Parempi pysyä sellaisista erossa. Kunnon kännit paljastavat ihmisistä kaiken, mitä he yrittävät salailla. Siksi minusta oli hyvä, että työpaikoilla juodaan, kaveriporukoissa juodaan, eduskunnan puhemiehen Tukholman edustusillallisilla juodaan. Mitä nopeammin persepäät paljastuvat, sen parempi kaikille. Olen sitä mieltä edelleen, osittain.
Mutta itseni kohdalla olen iloinen, että tunne-elämäni on tasoittunut. En saa enää hepareita yhtä usein enkä ainakaan ilman todella hyvää syytä eikä minua ahdista tai pelota elämän arvaamattomuus ja tosiasiat, jotka eivät tänään ole ratkaistavissa. Minusta on myös kivaa, että ihmiset, jotka ovat kanssani tekemisissä, tietävät minun olevan selvinpäin.

Sadan päivän aikana olen ollut vain kerran lähellä repsahtamista. Kun Donald Trump voitti presidentinvaalit koin niin hirvittävää ahdistusta ja viinanhimoa, että hampaita särki. ”Kaikki ymmärtävät, jos nyt sorrut. Koko maailma vetää kännit tänään, anna mennä” äänet huusivat päässäni. Vedin henkeä, ahmin karkkeja ja korkkasin päivän kolmannen kivennäisvesipullon. Trump on absolutisti. Jos hän kestää itseään selvinpäin niin ehkä minunkin pitää kestää sitä, että hän on ylipäätään olemassa.

Mitä tapahtuu vuoden päästä? Ken tietää. Ajatus, että viini tulisi takaisin elämääni, tuntuu ahdistavalta. Mitä järkeä on tehdä tällainen syväsukellus itseen ja palata sitten vanhaan tai edes osittain vanhaan elämään? Mutta etten ikinä enää joisi, lasillistakaan? Sekään ei tunnu nyt kovin luontevalta, vähän turhan jyrkältä. ”Ei sinun tarvitse tänään sitä päättää – vain se, että tänään et juo” ystäväni sanoi. Auts. Kuulostipa AA:lta. Mutta totta se on. Ei elämää voi elää kuin päivän kerrallaan.

Mainokset

10 thoughts on “Sata päivää selvinpäin

  1. Kuule, skoolaa vain sillä vesilasillisellasi. En ole ikinä kuullut mitäännoin älytöntä(siis että muka ei saisi), ja sentään liikum piireissä joissa usein skoolataan – eikä kiinnitetä mitään huomuota siihen mitä kenenkin lasissa on. Sekin on kovin suomalaista, tuo jaottelu alkoholiin ja ”vesilinjaan”. Muualka maailmassa on typerää tehdä numeroa siitä mitä kenenkin lasissa on. Kaikella saa skoolata!

  2. Kyllä vesilasilisella voi huoletat skoolailla.

    Ihmiset helposti ajattelevat, että muut kovasti seuraavat mitä he tekevät, juovat tai syövät. Harvaa kuitenkaan kiinnostaa, jollei itse tee siitä numeroa. En ole luopunut alkoholista, mutta silti olen ollut lukuisissa tilaisuuksissa juomatta alkoholia. Harva on siihen kiinnittänyt huomiota jos olen laskenut lasin käsistäni maistamatta siitä tai jos lasissa onkin ollut muuta kuin alkoholia.

  3. Aamu-tv:n ääreltä moi!
    Fiksu päätös. Täällä yks samanlainen, mulla vaan tipattomuus (inhoon tuota sanaa) jatkunut jo ainakin puolisen vuotta ilman, että sen kummemmin suunnittelin näin tapahtuvan. Parempi olo kaikin puolin, haaste itselle ja ympärillä pörrääville ihmisille on vain sen ymmärtäminen, ettei oikeasti huvita juoda. Mutta siinä missä alkoholi paljastaa persepäät, jotain sellaista myös alkoholittomuus tekee. Jos en kelpaa jollekin tällaisena, ilman alkoholia, niin ihan hyvä saada sekin tieto päivänvaloon. 🙂

    Tsemppiä, nauti elämästä!

    • Kiitos kommentista 😄 totta, toisen juomattomuus on joillekin juojille vähän hankala asia. Mutta ehkä tällainen kapinallisuus ja vastavirtaan uiminen tekee ihan hyvää yleiselle ilmapiirille, kun suomalainen kulttuuri on aika kosteaa.

    • Kiitos Jani ja mukavaa päivää! Meikä vetää nyt aamutirsat (nostan hattua aamu-tv:n porukalle, heillä on aivan hillitön tahti ja hullut työajat 😄)

  4. Kiitos tästä kirjoituksesta. Itse olen samassa tilanteessa, aloitin vuoden tipattoman 7.12.2016 ja meinaan tosiaan olla koko vuoden juomatta tilkkaakaan.
    Siis niin pystyin samaistumaan tuohon tekstiisi, osa ystävyyssuhteista tosiaan päättyi jo kun ihmisillä on/oli vaikeaa hyväksyä tämä päätökseni.
    Seuraan mielelläni tätä blogiasi. Uskon, että samaistuin vielä moneen kertaan.

    • Kiitos Kirsi, kiva kuulla että kirjoitukseni herätti vastakaikua. 165 päivän kokemuksella voin sanoa vain muille, jotka harkitsevat samaa, että kyllä kannattaa. Vaikka kaikki eivät ymmärräkään. Oli myös todella mukava kokemus juhlia synttäreitäni vesilinjalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s