Ideoiden ja inspiraation viikko

Kun mieli ei ymmärrä pysähtyä, kroppa tekee sen. Sairastuin flunssaan viikko sitten. Ei mikään maailmanluokan uutinen vuoden pahimpaan pöpöaikaan, mutta minulle se oli merkki siitä, missä jamassa olen henkisesti, sillä olen enemmän tai vähemmän immuuni kiertäville taudeille. Tämä flunssa oli stressin ja alakulon kutsuma lepohetki mielelle ja ruumiille.

Plääh. Olipa juhlallisesti sanottu. Mutta tottahan se on, vaikken sitä vielä maanantaina halunnut myöntää, lähinnä ketutti, kun sattui enkä voinut tehdä mitään. Päätin kuitenkin antautua, vetää villapeiton päälle ja olla vaan. Olin aivan tyhjä, elämä tuntui harmaalta, ja tunsin itseni luuseriksi elämän jokaisella osa-alueella. En jaksanut lukea, kirjoittamisesta puhumattakaan eikä huvittanut katsoa edes elokuvia. Kuumetta ei onneksi ollut, joten olin jokseenkin tolkuissani, mutta ruokahalu oli poissa ja kurkussa kirveli kaktus. Tätä kirjoittaessa olen kuitenkin terve, täynnä virtaa, ideoita ja elämänrakkautta. Melkoinen muutos viikossa, eikö? Annas kun kerron, mistä löysin flunssalääkkeeni.

Maanantaina eksyin jonkun kissavideon houkuttelemana haahuilemaan YouTubeen ja monen mutkan kautta löysin TED talk -videot, joissa maailman johtavat asiantuntijat, mielipidevaikuttajat, taiteilijat ja monien alojen huiput kertovat oivalluksistaan, tutkimustuloksistaan ja elämäntarinoistaan. Katsoin videon, jossa 17-vuotias erittäin harvinaisesta, ikääntymistä nopeuttavasta sairaudesta (englanniksi progeria) kärsivä Sam Berns kertoo, mikä tekee hänet onnelliseksi. Googlasin hänen nimensä, ja sain tietää, että Sam kuoli vuosi sitten, 17-vuotiaana. Lähestyvästä kuolemastaan hän ei puheessaan kertonut. Sen sijaan hän puhui miten sai toteutettua unelmansa päästä marssiorkesteriin rumpaliksi, vaikka hän painaa vain 25 kiloa, ja tavallinen rumpu on liian painava hänen hauraalle vartalolleen. Hän puhui kauniisti ystävistään ja perheestään ja miten ihanaa on elää. ”Huolimatta siitä minkä tien valitsen, tiedän muuttavani maailmaa. Ja pyrkiessäni muuttamaan maailmaa, tiedän, että olen onnellinen.”

Kuulinko äsken itseni valittavan tavallisesti flunssasta? Että on ihan kurkku kipeä? Ja vähän apea olo, kun joutuu olemaan sängyssä koko päivän? Wau. Onpa minulla rankkaa. Kuului plops, kun sain tämän fantastisen nuoren miehen ansiosta vedettyä pääni pois pehvastani.

Seuraavaksi etsin käsiini kirjailija Elizabeth Gilbertin TED talkit. Hän kirjoitti vuosia sitten huippumenestyneen Eat Pray Love -kirjan, josta tehtiin kassamagneettielokuva, jossa pääosaa eli Elizabethia näytteli Julia Roberts. Kirjaa en voi oikeastaan sietää, mutta Gilbertistä pidän, sillä hänen Facebook-postaukset ovat syvällisiä ja ajatuksia herättäviä. Ja Gilbertin podcasteja kuunneltuani tiedän hänen olevan erittäin sujuva ja viisas puhuja.

TED-puheessaan hän kertoi miten tuli sinuiksi sen tosiasian kanssa, että hän ei luultavasti koskaan enää kirjoita yhtä suurta menestysteosta kuin Eat Pray Love. Puolessa tunnissa Gilbert esitteli, mitä luovuudelle ja itsetunnolle tapahtuu, kun yleisö palvoo nykyään taiteilijaa tämän oletetun nerokkuuden takia eikä suhtaudu, toisin kuin antiikin roomalaiset, taiteilijaan vain jumalaisen inspiraation välineenä, lihallisena radiokanavana, jonka kautta teokset syntyvät.

Kuuntelin Gilbertin luennon pikkuviineissä myöhään illalla ja ihmettelin reaktiotani, kun puheen lopussa kyyneleet virtasivat valtoimenaan. Heh. Tulikohan otettua yksi lasillinen liikaa? Siksi katsoin puheen seuraavana päivänä uudestaan. Ei, eivät kyyneleet johtuneet viinistä. Gilbertin puhe oli vain niin uskomattoman hyvä, että taas aukesivat suolavesipadot. Hänen johdattaessa minut läpi luovuuden arvaamattomien hetteikköjen, epävarmuuden ja pelkojen, koko nainen ikään kuin laajeni. Hänen kauttaan puhui jokin tavallista kuolevaista korkeampi viisaus, joka nosti niskavillat pystyyn. Ole hyvä itsellesi ja katso tämä video, jos olet ikinä tehnyt mitään luovaa, ja joutunut kamppailemaan inspiraation ja epäilysten kanssa.

YouTuben algoritmi haistoi, että aloin olla valmista kauraa vieläkin hevimpään settiin ja ehdotti seuraavaksi videoksi Oprahin Stanfordin luentoa. Tässä vaiheessa olin niin herkityneessä mielentilassa, että suorastaan rakastin flunssaani, joka oli nostanut minut arkihuolien yläpuolelle ja salli minun nauttia maailman viisaimpien ihmisten seurasta omassa sängyssäni. Stanfordin luennolla Oprahin vieressä istui joku yliopisto-opiskelijaraukka, jonka oli tarkoitus toimia ”haastattelijana”. Mutta eihän maailman kuuluisin tv-haastattelija mitään kysymyksiä tarvitse, ja opiskelija taisi saada äänensä kuuluviin noin neljä kertaa tunnin aikana.

Oprah puhui ja puhui ja puhui. Olisin voinut kuunnella hänen tarinoitaan loputtomiin. Aiheet risteilivät elämänopetuksista hänen uraansa, miten miss nobodysta tuli Amerikan suurin mediavaikuttaja, mitä ääntä hän kuuntelee, kun on suurien ratkaisujen paikka, mihin hän uskoo, mitä hän on oppinut, mitä virheitä hän on tehnyt. Jos ikinä olet eksyksissä oman elämäsi tienristeyksessä (ah, miten oprahmaisesti sanottu!), katso tämä video. Lupaan, että se kääntää monta kantoa pääkopassasi.

Oprah mainosti tekemäänsä Pharrel Williamsin haastattelua (joka tuli televisiosta vuosi sitten), ja kun hän mainitsi miten Pharrel alkoi itkeä haastattelun aikana, tiesin, minkä haluan nähdä seuraavaksi. En todellakaan halunnut olla ainoa, joka pillittää Oprahia kuunnellessa. Pharrelin tunnin pituinen haastattelu oli mahtava kruunu päivälle. Oli ihanaa kuunnella tätä säteilevää ja menestyksestään nöyrää muusikkoa. Hän on aivan toisesta maailmasta, mitä tulee suhtautumisessa uraan, statukseen ja luovuuteen. Ei täydellinen ihminen, ei virheetön ja hänen aseista riisuva rehellisyytensä menneisyyden virheitä kohtaan teki Pharrelin haastattelusta erityisen. ”Jos pidät Pharrelista, tämän haastattelun nähtyäsi rakastat häntä”, Oprah lupasi ja oikeassa oli.

Tehtävä suoritettu, maailmantähtien ansiosta olin voittanut flunssan aiheuttajan, alakuloisuuden, ja pystyin keskittymään paranemisen fyysiseen puoleen. Olin edelleen silti sisältä tyhjä, se vähän kaiveli ja mitä lähemmäksi lauantai, eilinen päivä tuli, sitä levottomammaksi muutuin. Eilen nimittäin oli pitkään odottamani ideariihipäivä. Olin hakenut ja päässyt Elina Yrjölän ja Janne Saarikon järjestämään Ollaanks me -hackathoniin. Etelärantaan oli tulossa 40 freelanceria, yrittäjää, määräaikaisissa työsuhteissa olevaa ja irtisanottua toimittajaa, joiden tehtävä oli keksiä bisnesideoita, uudenlaista journalismia, joissa voisimme hyödyntää ammattitaitoamme. Huh. Eli ei muuta kuin ideakone käyntiin ja kehittelemään bisneksiä, jollaisia media-alan lamasta päätellen eivät osaa maan suurimmat pörssiyhtiötkään luoda. Juupa juu.

Tunsin kuinka flunssa yritti pönkiä tietään takaisin. Koko päivän kestänyt ideariihi huipentuisi kovan luokan ammattilaisista koostuvan tuomariston edessä esitettyihin pitchauksiin, jonka jälkeen jury testaa kysymyksin bisnesidean toimivuutta ja kannattavuutta. Oletko koskaan nähnyt toimittajaa Leijonanluolassa puhumassa rahasta? En minäkään, sillä sijoittajat syövät moiset menneen maailman idealistit ja kynänvatkaajat suihinsa nopeammin kuin ehdit sanoa nimesi.

Kahdeksan tuntia ideointia, sehän kuulostaa ihan… työnteolta. Kahdeksan ryhmää muodostettiin osin kiinnostuksen kohteiden mukaan ja osin sattumanvaraisesti. Mietin kuumeisesti edellisenä iltana, mikä voisi olla aihe, josta haluaisin jalostaa yrityksen. Päässäni kimpoili vain pari räkäpalloa, ei yhtäkään ideaa, joita olisin kehdannut edes äidilleni ehdottaa.

Kun tulin Etelärannan toimistotiloihin, näin rappukäytävässä lukemattomia perhosia. Niitä oli maalattu 1800-luvun talon seiniin ja yksi valtava perhonen tervehti lyijylasi-ikkunassa sisäoven yläpuolella. Hmmm. Tämä oli hyvä merkki. Perhonen on muutoksen symboli. Ainoa elollinen otus, jonka DNA muuttuu täydellisesti matkalla toukasta perhoseksi.

Kun ryhmät oli lauantaiaamuna muodostettu, totesin, että ryhmäni jäseniä yhdisti… ei mikään. Oli yksi teknologian toimittaja ja sisällöntuottaja, yksi Yleisradiossa uransa tehnyt toimittaja, yksi juuri valmistunut nuori toimittaja ja minä. Esittelimme itsemme ja kirjasin avainsanoja ylös heidän esittelyistään: paikallisuutiset, arvot, videotuotanto, lifestyle. Oijoi. Jos tästä päivästä ei tule painajaismaista niin ainakin ikimuistoinen.

Sitten tapahtui ihme. Kuului ping, saimme idean, yhden idean, mutta se oli meistä tosi hyvä ja parikymmentä minuuttia myöhemmin olimme aivan liekeissä. En ollut juonut edes kahvia, mutta tunsin kuinka pulssini nousi, ja leijuin. Minä en ollutkaan tyhjä, flunssan runtelema, ideoista köyhä tomumaja vaan täynnä virtaa, jumalaisen inspiraation radiokanava, napit kaakossa. Aivot, ihana saada sinut taas käyttööni!

Kahdeksan tuntia lensi siivillä. Tuomaristo valitsi ideamme päivän toiseksi parhaaksi ja kiittelivät kaikkien työpanosta. Bisnesideoiden korkea taso oli yllättänyt heidät. Jos satuit lauantai-iltana kulkemaan Kaartinkaupungissa ja näit epäilyttävän onnellisilta näyttäviä ihmisiä, jotka kävelivät rinta rottingilla kuin maailmanvalloittajat, he olivat hackathonin osallistujia. Olimme ideoiden tulvan, adrenaliinin ja oman luovuutemme pyörryttämiä. Elinan ja Jannen järjestämä päivä oli huikea ja se voitaisiin toisintaa minkä tahansa ammattikunnan edustajille.

Meissä kaikissa on niin paljon enemmän potentiaalia kuin mitä cv:ssä lukee tai minkä ammatti-identiteetin tai tittelin olemme omaksuneet. Tästä on ihana jatkaa uuteen viikkoon ja kohti uutta elämääni. Ties mitä mahtavaa sinäkin voit keksiä, kun annat itsellesi mahdollisuuden.

 

P.S. Ohessa Journalistin haastatteluni, jossa kerron irtisanomisestani ja tulevaisuudensuunnitelmistani.

 

 

 

Mainokset

2 thoughts on “Ideoiden ja inspiraation viikko

  1. Inspiraatiosi inspiroi myös minua! Tämä oli hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen tarina. Tykkään ajatuksesta, että ihminen on enemmän kuin edes kuvittelee olevansa. Blogisi on ollut erinomainen löytö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s