Jäähyväiset työpaikalle

”Miltä sinusta tuntuisi jos saisit potkut?” ystävä kysyi.

”Se särkisi minun sydämen.”

Minut irtisanottiin Glorian toimittajan paikalta kaksi päivää sitten.

Tuntuu kuin olisin menettänyt rakkaan ihmisen. Hän jätti minut. En ole vihainen, vain pohjattoman surullinen. Seitsemän vuoden rakkaussuhde aikakauslehteen oli ohi yhdellä allekirjoituksella.

Olin aavistanut pahaa, ja siksi vältellyt koko asian ajattelemista kuuden viikon yt-prosessin ajan. En käynyt infoissa. Luin asiaa koskevat meilit toisella silmällä ja keskityin töihin. Niitä onneksi riitti. Jokin kuitenkin nakersi mielen taustalla: tällä kerralla saattaa käydä huonosti.

potkut4

Muistan viime vuonna päättyneiden yt:n jälkeisen lamaantumisen. En osannut iloita siitä, että selvisin. Olin kyllä helpottunut ja kiitollinen. Mutta huomasin, että kuuden viikon täyspaniikki ja tiedotustilaisuuksissa ramppaaminen ei ollut lisännyt hyvinvointiani. Olin hermoillut asiasta, johon en voinut mitenkään vaikuttaa.

Nyt keskityin meditoimiseen. Viime perjantaina sain hepulin, minun oli äkkiä saatava aika seuraavaksi päiväksi kauneushoitolaan. Soitin kaikki Helsingin hoitolat läpi ja sain ajan Espoosta. Halusin hierottavaksi ja hemmoteltavaksi, vielä kun kaikki oli hyvin. Tiistaina saattaisi olla jo myöhäistä. Vaikka välttelin pahimman ajattelemista, en ollut oma itseni. Unohtelin asioita, minun oli vaikea tarttua yksinkertaisiinkin kotitöihin. Annoin vaatekasojen kasvaa sohvilla. Ostin parvekekukkia talveksi ja unohdin ne ulos. Siellä ne ovat vieläkin kolme viikkoa myöhemmin, ostoskassissa.

Muutama tunti irtisanomisen jälkeen laitoin asiasta ilmoituksen Facebookiin otsikolla: ”Hyvä nainen vapaana”. En tiennyt enää kuka olin. Kirjoittaja? Niin kai. Toimittajako? En ole varma. Työntekijä nyt en enää ainakaan. Nainen olin kyllä edelleen. Ja minut oli hylätty. Joten laitoin Facebookiin deitti-ilmoitukseen sopivan selfien itsestäni ja julistuksen: olen vapaa. En ollut seitsemän vuoden aikana flirttaillut muiden työnantajien kanssa, en koskaan katsellut vapaina olevia paikkoja intrasta. Olin täydellisen lojaali ja tein töitä kelloa vilkuilematta. Enkä suostu sitä katumaan. Minä olen kaikki tai ei mitään -nainen.

potkut2

Ja nyt minulla ei ollut enää mitään. Istuin työpisteelläni, itkuisia kollegoja tuli halaamaan. Olin hukassa, en tiennyt mihin minun pitäisi mennä toimituksesta. Tiesin vain, etten voi olla yksin. Joten lähdin sinne missä muutkin poispotkitut keräsivät itsetuntonsa palasia, Kämppiin. Olin irti kaikista tunteistani, kuin robotti. Nauroin rehvakkaasti muiden irtisanottujen kanssa. Saisinko vielä yhden lasillisen! Pitäisikö tilata saman tien pullo? No mitä väliä. Samppanja piti pinnalla ja turrutti. Olimme shokissa, asia ei ollut uponnut mieleen. Minulla oli hirveä jano. Join litran vettä. Ja nälkä. Tilasin club sandwichin. En ollut syönyt mitään koko päivänä.

Kaksi vanhempaa herrasmiestä nousi pöydästään ja toinen sanoi meille:

”Anteeksi, että häiritsen, mutta onpa hienoa nähdä kauniita, iloisia naisia, joilla menee hyvin!”

Ulvoimme naurusta. Kunpa hän tietäisi.

Sitten alkoi tulla tyrmistyneitä viestejä. Ja maski putosi. Kavereiden myötätunto viilsi, en osannut suhtautua siihen, että uutiseni kosketti muitakin. En ollut itsekään tajunnut mitä oli tapahtunut. Onneksi he näyttivät tunteensa, sillä heidän sanansa avasivat lukon, juuri kun minun sydämeni oli menossa kiinni. Ja sitten tulivat kyyneleet.

potkut1

Seuraavana aamuna vein pojan tarhaan. Aamu on Etelä-Helsingissä hektistä aikaa juuri ennen yhdeksää. Nautin katsellessani hyvin pukeutuneita naisia viimeisempien trendien mukaisissa vaatteissaan, hiukset laitettuina. Menestys leijailee heidän ympärillään kalliin parfyymipilven lailla. Muistan tunnelmat yli kymmenen vuoden takaa, kun olin viimeksi työtön. Töihinsä kiirehtivien ihmisten näkeminen nipisti sydäntä. Heillä oli paikka, mihin mennä aamuisin. Minulla ei ollut mitään.

Ensimmäisenä uuden elämäni päivänä palelin. Puin yt-ostospaniikissa hankkimani Acnen mohairvillapaidan päälle. Se on liian kuuma, siksi en ole sitä käyttänyt. Mutta nyt mikään vaatemäärä ei riittänyt pitämään minua lämpimänä. Kääriydyin jättivillapaitaani ja villapeittoon, mutta kädet ja jalat olivat jäässä ja kurkku tuntui karhealta. En osannut syödä enkä noussut sängystä koko päivänä. Pimenneen läppärin näyttöruudulta heijastui säälittävän näköinen villaan kietoutunut mytty. Sekin itketti. Kännykkä piippasi viestejä koko ajan, ystävien virtuaalinen läsnäolo rauhoitti vähän.

Tekemättömät työt piinasivat minua. Tunsin itseni surkeaksi, kun en pystynyt aloittamaan niitä. Näinkö ammattilainen käyttäytyy? Pillittää peiton alla eikä saa konetta auki? Yritin kirjoittaa auki haastattelua nauhurista, siitä ei tullut mitään. Vihasin iloisena pulputtavaa ääntäni, joka ei viikko sitten tiennyt, että olin tekemässä viimeistä haastattelua.

Työkaveri, joka oli saanut pitää työnsä, kertoi tunnelmista toimituksessa: kuin eläisi painajaisessa. Toinen sanoi samaa. Miten hiljaista on suuressa avokonttorissa, joka vielä hetki sitten kuhisi elämää ja huoletonta työnsorinaa. Hänkään ei ollut saanut mitään tehtyä, olo oli hänelläkin kuin hakatulla. Ehkä minäkin saan siis olla rikki.

potkut5

Viestejä tuli jatkuvalla syötöllä. En ehtinyt muuta tehdä kuin vastata niihin lyhyesti. Laitoin irtisanomisestani ilmoituksen Twitteriin. Olin ällistynyt, kun twiittini lähti leviämään. Tutut ja kymmenet aivan tuntemattomat ihmiset halusivat auttaa jakamalla viestiäni, jossa kerroin olevani kiinnostunut työvinkeistä ja yhteistyöehdotuksista. Minä rakastan teitä Twitter-kansa, huudahdin eetteriin.

Yksi viesti toistui kerta toisensa jälkeen: tästä seuraa jotain parempaa. Älä ole huolissasi. Jollain tasolla tiedostan sen. Mutta se osa minusta, joka osaa nähdä ison kuvion ja mahdollisuuksia mahdottomissakin tilanteissa, on nyt jossain kaukana. Minä en näe jääkaappiani pidemmälle. En tiedä mikä seuraava askel voisi olla. Mutta jos ajattelen niitä kymmeniä kollegoita, jotka irtisanottiin viime vuonna ja kolme vuotta sitten, heillä menee hyvin. Moni on vaihtanut alaa, suurin osa työllistää itsensä. Ja mikä tärkeintä: he näyttävät onnellisilta.

Kirjoitin Glorian Kotiin ensimmäisestä omasta kodista ja siitä luopumisesta vuonna 2008.

Kirjoitin Glorian Kotiin ensimmäisestä omasta kodista ja siitä luopumisesta vuonna 2008.

 

Mainokset

15 ajatusta artikkelista “Jäähyväiset työpaikalle

  1. Vaikuttava blogikirjoitus, lämmin kiitos, Minna! Tiedän, että nyt varmasti tuntuu pahalta, mutta muista: Sinä olet lahjakas, arvokas ja upea! Kaikki kääntyy hyväksi.

  2. Voi Minna. Siitä on lähes tasan kolme vuotta, kun se iski minuun. Kärvistelin Sandy-myrskyn kourissa New Yorkissa, mutta pahempi myrsky odotti Vantaankoskella. Tänä päivänä en vain näytä onnelliselta, vaan olen sitä. Unelmoin kuitenkin vieläkin pääseväni joku päivä töihin lehden toimitukseen. Jaan täysillä tämänhetkiset tunnelmasi. Älä luovuta, ja usko unelmiin! Kyllä sä tästäkin selviät!! Liisi

    • Ihana kuulla Liisi! Ympärilläni on niin paljon inspiroivia esimerkkejä toimittajista, jotka ovat luoneet nahkansa uudelleen, että vaikea tässä on masentua.

  3. Sanon tässäkin, että olipa hieno ja rehellinen kirjoitus. Kiitos kun jaoit tunteesi. Jännää, että sinulla oli tuo ennakkoaavistus. Joka osoittautui oikeaksi, vaikka et (viisaasti) lietsonutkaan pelkojasi. Ja tuo parvekekukkajuttu – minullekin on elämän suurissa stressitilanteissa tapahtunut vastaavanlaisia unohduksia, ja paljon. Halaus!

    • Kiitos Lotta! Onneksi kirjoittamista ei tarvitse lopettaa, vaikka palkkatyö loppuikin. Tämän tekstin kirjoittaminen auttoi minua paljon, ja erityisesti lämmittää kaikkien teidän lukijoiden palaute ja tuki.

  4. Voi Minna! Arvostan rehellisyyttäsi. Juuri näin koko yt-ilmiötä pitäisi käsitellä. Avoimesti. Ilman mitäänsanomattomia höpönlöpöjä, kuten ”tehostamme toimintaa” tai ”tämä on välttämätön muutos kilpailukyvyn kasvattamiseksi”. Paskat. Potkut on potkut. Irtisanominen sattuu ja heittää hetkeksi tyhjän päälle. Emme ehtineet kauheasti tekemisissä olla (kerran taidettiin samassa koulutuksessa olla), mutta olen pitänyt sua aina huippuammattilaisena. Ja sitä olet yhä. ❤ Voimia toipumiseen ja onnea uuteen seikkailuun! ❤

    • Kiitos Sanna ihanasta palautteesta. Elämme kummallisia aikoja, mutta ilmassa on myös paljon mahdollisuuksia. En vielä ihan hahmota, mitä ne minun kohdallani voisivat olla, mutta valoa kohti vaan, joku päivä kaikki on kirkasta! Kaikkea hyvää sinulle ❤

  5. Ihan hirmu hyvä kirjoitus, kiitos tästä.

    Ja hei, mä olen ahminut blogisi tekstit läpi, ja toivon, että kirjoitat ahkerasti lisää! Nauroin pitkään ja hartaasti lukiessani vaatteidenostosta miehelle, noin se meilläkin menee… Sinulla on uskomattoman naseva ja hauska tyyli kirjoittaa, niin oivaltava ja kepeä!

    Toivon sinulla kaikesta huolimatta hyvää lokakuun jatkoa!

  6. Minna, kiitos että kirjoitit tämän. Omien tunteiden ja kokemusten avaaminen sellaisen ihmisen toimesta joka on sanankäytön ammattilainen on hienoa luettavaa vaikka kokemukset ovatkin tässä hetkessä karvaita.

    Voin kuvitella että tekstistä heijastuvan energian määrä on eri kuin jos olisit kirjoittanut kosmetiikkayrityksen hellästi sponsoroimaa advertor…, anteeksi journalismia.

    Luin tänään Atlantic-lehden jutun Viktor Franklia käsittelevän artikkelin, joka värähtelee samoja teemoja.

    Linkkaan sen tähän.
    http://www.theatlantic.com/health/archive/2013/01/theres-more-to-life-than-being-happy/266805/?single_page=true

    Kaikkea hyvää ja vielä kerran kiitos että kirjoitit.
    Antti

    • Kiitos mieltä lämmittävästä kommentista Antti. En oikein muista noista kahdesta ensimmäisestä päivästä mitään, ne menivät ihan sumussa, joten siinäkin mielessä ihan hyvä, että kirjasin ylös miltä kaksi viikkoa sitten tuntui.

  7. Paluuviite: Unohda B-suunnitelma! – Minnan mukavuusalue

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s