50 Shades of mummonharmaa

Tämä kesä on jättänyt harmaan, mitään sanomattoman sivumaun. Se johtuu säästä. Kauneimmat kesävaatteet ovat saaneet pölyttyä vaatekaapissa. Hirveällä metelillä ostamani Dolce & Gabbanan wegdet ovat levänneet suojapusseissaan ja nähneet päivänvalon vain kaksi kertaa.

Tähän apeuteen sopi hyvin se, että heinäkuussa totesin itsekin olevani harmaa kuin lokakuinen kuiva puu, joka on pudottanut lehtensä. Huomasin, etten saanut itsestäni sen vertaa irti, että olisin värjännyt hiukseni. Miksi kaunistautua, kun loma oli yhtä sisällä möllöttämistä?

Yleensä kauneudenhoitorutiinit eivät vaadi minulta sen suurempaa viitseliäisyyttä. Teen ne kuin robotti. Mutta jokin hiusten värjäämisessä on aina tökkinyt. Minä nimittäin pidän omasta väristäni, se on punaruskea. En nuorempana harrastanut hiustenvärjäystä muodin tai vaihtelun vuoksi paria kokeilua enempää. Keinotekoiset hiusvärit sopivat minulle yleensä hyvin huonosti.

Kunnes tietysti tuli se päivä, kun löysin ensimmäisen harmaan. Olin kylvyssä ja ihmettelin ammeen reunalla olevaa vitivalkoista irtohiusta. Olikohan se poikaystäväni? Juu, ei ollut. Tämä oli puoli metriä pitkä! Olin silloin 27, joten olin luultavasti alkanut tietämättäni harmaantua jo vuosia aiemmin.

IMG_9725

Siitä alkoi värjäysrumba, johon lapsena vannoin, etten koskaan ryhtyisi. Äitini oli myös harmaantunut nuorena ja hetken hänellä olikin kauniit hopean harmaat ohimot. Ne sopivat hänelle, olihan hän kuitenkin hyvin nuori kasvoiltaan. Ja muotikin tuki mummoluukkia. 80-luvulla Dynastia-tv-sarjan Krystle Carringtonia upeampaa hopeahiusta sai hakea. Ihmettelin lapsena mikä pakko äitini oli värjätä hiuksiaan, minusta hänen oma värinsä oli paras.

Nyt sen tiesin. Sopii harmaat kantajalleen tai ei, niin kyseessä on kuitenkin muutos ulkonäössä, johon hiusten kantaja ei välttämättä ole valmis. Ainakin jos hän on vasta työuransa alussa.

IMG_9724

Olen värjännyt hiuksiani harmaiden takia vähän yli kymmenen vuotta, se ei siis ole aivan vielä selkärangassa. Niinpä sateisena ja harmaana heinäkuun päivänä minusta ensimmäistä kertaa tuntui, että mitä väliä. Onko minun pakko tunkea myrkkyjä päähäni muutaman viikon välein?

Kysyin asiaa Facebookissa. Onko pakko värjätä? Onko harmaat hiukset alle nelikymppisellä ällöt? Sain paljon kommentteja, joista suurin osa kannusti unohtamaan värjäämisen. Se on oletettavaa, kun kavereista on kyse. Harva kaveri sanoo suoraan, että harmaat eivät oikeastaan kaunista, kun vuosirenkaitakin alkaa näkyä naamassa. Mutta pari sellaistakin kommenttia oli. Minulle ei ollut yllätys, että nämä totuuden sanojat olivat työkavereitani Gloria-lehdestä. Kas kun muoti- ja kauneuslehteä ei rakenneta pelkästään sisäisen kauneuden varaan.

Työkaverini sanoi toivovansa, että hän näkee lomalta palattuani minut sellaisena kuin on tottunut näkemään, ruskeahiuksisena. Tämän kuuleminen oli helpotus. Se oli nimittäin sellaista selkeää estetiikan kieltä, johon olen tottunut, ja jossa ei ole harmaita alueita. Minäkin haluaisin nähdä itseni peilistä sellaisena kuin olen tottunut itseni näkemään.

Tein facebook-kommenttien pohjalta päätöksen, että annan hiusteni harmaantua kuuden viikon loman ajan ja värjään ne sitten kun palaan töihin. Ensimmäistä kertaa tuntui, että ehkä olenkin sinut vanhenemisen kanssa. Ja ketä varten oikein värjäsin, itseäni vai muita? Pienen sielunkaivelun jälkeen tulin siihen, että toistaiseksi en ole tehnyt ulkomuodolleni mitään vain toisten ihmisten takia, saan kyllä meikkaamisesta, pukeutumisesta ja hiustenlaitosta paljon iloa itsekin.

Facebookissa amerikkalainen guru Ram Dass, 84, jakoi vanhan kirjoituksensa 90-luvun alusta. Hän oli matkustanut Intiaan ja tapasi siellä tuttuja, joita ei ollut nähnyt pitkään aikaan. ”Sinähän olet aivan harmaa!” intialainen tuttava huudahti riemastuneena Ramin nähdessään. Ram loukkaantui. Niin, hän oli harmaantunut, mutta pitikö siitä nyt meteliä nostaa? Länsimaisen korvissa kommentti kuulosti pilkalliselta. Mutta sitten hän oivalsi sen tarkoittavan aivan muuta kuin mitä vanhenemista pelkäävä amerikkalainen luuli. Intiassa vanhoja ihmisiä (vielä) arvostetaan, pitkän elämän palkinto ja kruunu ovat harmaat hiukset. Maassa, jossa pitkä ikä ei ole itsestäänselvyys, harmaiden hiusten viesti on riemastuttava: olet elossa!

Pakatessani heinäkuun lopulla Caprin-matkalleni kesävaatteeni, ne jumalaiset wedget, huivit ja muut hepenet kaikissa sateenkaaren väreissään tunsin miten veri alkoi kiertää minussa vihdoin niin kuin pitää. Kesäinen alakulo alkoi väistyä, ja tiesin mitä tekisin heti, kun pääsen hotelliin: värjään hiukseni. Ihan vain sen kunniaksi, että tunnen ensimmäistä kertaa tänä kesänä olevani todella elossa – ja onnellinen.

IMG_9643.JPG

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s