”En ikinä enää osta vaatteita” osa 3/3

Olen viime päivät ihmetellyt puhelimeni hiljaisuutta. Parin viikon aikana olen deletoinut itseni kolmenkymmenen yrityksen mainospostilistalta. Ennen sähköpostiini kilahti mainoksia viiden minuutin välein. Syyskuun alussa tein päätöksen etten osta vaatteita vuoteen ja aloin miettiä mitä virtuaalimainonta ja ostaminen minulle merkitsee.

Kaikkialle seuraaviin bannereihin olen jo turtunut. Jos olen erehtynyt klikkaamaan jonkun mekon kuvaa nettikaupassa, sen mekon mainos seuraa minua maailman ääriin, kunnes varasto on myyty tyhjäksi. En halua kotiini roskapostia, mutta sähköpostia en ole ennen mieltänyt roskaksi. Nehän yleensä tulevat yrityksiltä, joiden asiakas olen jo valmiiksi. Mutta nyt halusin rauhoittaa puhelimeni vain niille, joilla on minulle oikeasti asiaa. Vaikka reagoin mainoksiin tuskin koskaan, ne pitävät kilkatuksellaan pulssin korkealla ja antavat valheellisen kuvan tuolla jossain olevasta kulutushysteriasta, josta minä olen vaarassa jäädä paitsi. Mainosten sivuuttamisestakin tulee väärällä tavalla ylpeäksi, kun kerran olen hylännyt viisisataa tarjousta niin enkö saisi nyt tämän kerran…

En saa. Päätökseni kirkastui eräänä sateisena päivänä, kun hain Zalandon pakettia. Siitä tuli raskas reissu. Minä olin työpäivän jälkeen väsynyt ja nälissäni. Sen vielä kestää, mutta niin oli 4-vuotiaskin, joka olisi pitkän tarhapäivän jälkeen halunnut vain kotiin ja syömään. Kolmen pysäkin ratikkamatka kesti ikuisuuden ja kotiin kävely toisen ikuisuuden.
”Onko paketissa yllätys minulle, äiti?”
Ei ole, mutta minulle sen sijaan oli.
Olin jo unohtanut mitä olin tilannut, sillä Zalandon paketin saapuminen kestää aina kolme viikkoa. Tilausta odotellessa vuodenaika oli ehtinyt vaihtua. Hellemekkojen sovittaminen tuntui sateisena syyspäivänä erityisen pölvästiltä. Ne istuivat hyvin. Perhana. Katsoin mekkoja, joita en enää tarvinnut enkä halunnut. Sitten katsoin laskua ja olin saada sydärin. Toinen mekko oli halpa, mutta se muka roimassa alennuksessa ollut Versace…

FreeDigitalPhotos.net

FreeDigitalPhotos.net

Tämä ostos oli erittäin huonosti ajoitettu. Erittäin. Geopoliittinen painopisteeni oli lompakossa muuttunut oleellisesti kolmen viikon aikana. Olin saanut mojovat mätkyt. Työpaikallani oli alkanut yt:t. Kas näin sitä järkiin tullaan, tosiasioiden edessä. No eikä tulla. Postimyyntimekkojen hintaa raskautti nimittäin edellisen yön tempaukseni.

Olin lukenut sängyssä jenkki-Vogueta ja bongannut sieltä käsilaukun, joka näytti oudolta ja hauskalta. Huvikseni menin kännykällä portugalilaisen valmistajan sivuille, halusin vain tietää hinnan. Yllätyin miten edullinen se oli! Toisin sanoen: edellisenä päivänä ilmestyneen lehden lukijat olivat putsanneet valikoiman lähes kokonaan. Viimeinen hetki ostaa tuon mallin keskikokoinen valkoinen versio! Sitten meni kännykkä juntturaan ja ”siirrä ostoskoriin” -nappi lakkasi toimimasta. Sain hepulin, joku muu oli linjoilla ja yritti ostaa ehkä viimeistä kappaletta. Meilasin valmistajalle kiukkuisen viestin: nettikaupassa on bugi. VOITTEKO OTTAA VÄLITTÖMÄSTI YHTEYTTÄ!? Siis kello yksitoista illalla.

Nousin sängystä ja menin olohuoneeseen. Yritin käyttäytyä normaalisti ettei mieheni olisi huomannut minun olevan maanisen kohtauksen vallassa. Avasin läppärin, samaan aikaan portugalilainen nainen, itse suunnittelija varmaankin, lähetti viestin: bugi oli selvitetty, kaupan pitäisi toimia. Sain tehtyä ostokseni ja menin nukkumaan. Olin saanut fiksini ja nukahdin heti.

Voitte kuvitella, että kun seuraavana päivänä katselin mekkoja, joiden tilaamista en muistanut, ja laskua jota en halunnut maksaa, en ihan tavoittanut sitä ihanaa adrenaliiniryöpsäystä, joka pakotti ostamaan laukun, jonka olemassaolosta en ollut ollut tietoinen viittä minuuttia aiemmin. Koska opin sietämään ahdistusta reagoimatta siihen ostosimpulsilla?

Näissä mietteissä menin nukkumaan. Olin tehnyt päätöksen. En tekisi shoppailuholistin katumusharjoitusta, eli palauttaisi ostoksiani. Siitä ei nimittäin opi mitään, säästää vain rahaa, jolle löydän kohta uuden kohteen. Nyt päätin kärsiä tämän kakun.

FreeDigitalPhotos.net

FreeDigitalPhotos.net

Kuin ylemmän johdatuksesta löysin sängyssä puhelinta plärätessä Facebookista ryhmän, jonka jäsenet sitoutuvat olemaan ostamatta vaatteita vuoteen. Liityin siihen enkä sekuntiakaan usko, että pystyn olemaan täysin ostamatta. Mutta otan tämän vakavasti. Vaatekaappini on täynnä, ne vaatteet saavat nyt riittää.

Ryhmä olkoon minun AA-kerhoni. Lääkkeeksi määräsin itselleni viisi postausta Terhi Majasalmen sijoitusblogia. Hän on todella herttainen ja uskon hänen vilpittömästi haluavan auttaa, mutta hänen ultrajärkevät neuvot ovat yleensä kuin suolaa haavoihini. Siksi hänen blogiaan luenkin ja toivon että jotain rahajärkeä tarttuisi sieltä päähäni. Sen lisäksi aion palauttaa heikkona hetkenä sijoitusguru Pasi Havian erehtymättömän äänen mieleeni aina kun meinaan hairahtua (haastattelin häntä elokuun Glorian juttua varten). Olen luvannut julkisesti Twitterissä Pasille, että perustan pojalleni sijoitussalkun. Vaikka kuinka vaatimattoman, mutta haluan ottaa sen askeleen.

Kun on töissä muotilehdessä, on erityisessä vaarassa koikkelehtia ostoksille, silmien editse virtaavien ihanuuksien määrä on rajaton. Kotikulmillakin tarvitsen kärryhevosen silmälaput. Suurin ostosrajoitin on kuitenkin erittäin vähäiset säilytystilat kodissani. Itkisitte jos näkisitte millaisessa puristuksessa rakas garderobini on. Tänään luin järkyttyneenä lempikauppani Stockmannin ahdingosta. Suomen myynti on ROMAHTANUT, kirkuivat otsikot, 13,8 prosenttia. Olen pahoillani rakas Stocka, olen osaltani siihen syypää.

Tiistaina oli päiväkodin kuvauspäivä. Olin merkannut sen kalenteriin, että muistaisin ostaa uudet vaatteet pojalle. Edellisenä päivänä jäin töistä palatessa automaattisesti pois ratikasta Stockan kohdalla. Menin Aleksin ovesta sisään mielessäni pienen pojan kauluspaita ja ehkä Angry Birds -kravatti sen tilalle jonka hän oli hajoittanut leikeissään. Sitten havahduin. Ei, en tekisi tätä. Kävelin Manskun puoleisesta ovesta ulos ostamatta mitään. Kesäkuussa ostamani merkkipaita saisi kelvata.

Stockmann-uutinen tuntui kuin katkera exä olisi tuittuillut somessa: katso nyt mitä sait aikaan ulosmarssillasi. Naistenkaataja Zalando sen sijaan riekkui uutisotsikoissa aikeistaan mennä pörssiin. No hyvähän siinä on mennä, kun Kiistalalta on niistetty viimeiset sentit.

Olen samaan aikaan ylpeä päätöksestäni ja ihmeissäni. En usko, että olen muuttunut lopullisesti. Tämä pieni kirjoitussarja alkoi viime keväänä turhautumisesta, kun en löytänyt ei-kaupallisen muotoiselle kropalleni valmisvaatteita, jatkui vaatteiden teettämisintoiluun, joka tyssähti Suomessa teetettyjen vaatteiden kalleuteen ja päättyi odottamattomaan ostoslakkoon.

Hain tänään portugalilaisen designlaukkuni postista. Tiedän miksi ostin sen, en pelkästään paetakseni ahdistusta vaan koska voin. En lue Vogueta löytääkseni sieltä vaatteita itselleni, ne ovat hinnoiltaan tavoittamattomia, unelmamatskua. Mutta tämän halusin ostaa, koska pystyin. Jos se on viimeinen laukku, jonka ostan pitkään aikaan, se on oikein sopiva sellaiseksi. Se nimittäin näyttää paperipussilta. Nahka on silkinhienoa, en tiedä kestääkö se kovin paljon painoa. Mutta pidän sen koruttomuudesta. Täydellisessä lamalaukussa ei ole logoa, ei mitään hienoa. Se viestittää ulkonäöllään: tässä menee kahvilasta mukaan napattu lounassämpylä ja täydellisen huoleton, laukuton nainen.

20140912-090317-32597836.jpg

Mainokset

8 thoughts on “”En ikinä enää osta vaatteita” osa 3/3

  1. Hienoa lukea ”heräämisestäsi”! Toivotan paljon tsemppiä ja uskoa siihen, että onnistut kyllä. Vanhoja vaatteita yhdistelemällä, soveltamalla ja tuunaamalla saa tehtyä kaikkea ihanaa ja itsensä näköistä. Kirpputoreiltakin voi tehdä ihania löytöjä. Ja tosiaan, joka tilaisuuteen ei tarvitse aina uusia vaatteita, kuten pojan kuvauksen kohdallakin taisit todeta.

    On hyvä oppia erottamaan tarve ja halu -itse aikoinaan olin melkoinen shop-a-holic. Lopetin tietoisesti mielihalushoppailun ja päätin ostaa vain kun on ihan oikeasti tarve (oikea tarve ei ole juhlat, jos kaapissa on jo kolme mekkoa, oikea tarve ei ole se, että on syksy, jos kaapissa on jo syksyyn sopivia vaatteita edellisvuodelta jne). Ja muutaman kuukauden päästä en enää edes ymmärtänyt, miksi olin ennen mennyt kaupoille kiertelemään aikani kuluksi ja täyttämään ostoksilla jotain aukkoa sisälläni -shoppailusta shoppailun vuoksi tuli jopa epämiellyttävää ja setuntui tosi tyhmältä toiminnalta. Tuntui myös, että tulin luovemmaksi ja aloin keksiä kaikkea paljon parempaa ja mielekkäämpää tekemistä vapaa-ajalleni. Samalla ekologinen ja eettinen tietoisuuteni kasvoi, vähän kuin huomaamatta siinä sivussa, enkä pidä sitä ollenkaan huonona asiana.

    Toivon todella, että onnistut projektissasi ja sinulle jää siitä käteen jotain paljon suurempaa, kuin kasa tavaraa! 🙂 ❤

    • Kiitos Chinnie! Tähän pisteeseen pääseminen on vienyt kauan. Matka alkoi oikeastaan 17 vuotta sitten, kun menin töihin ja vaatteita piti alkaa miettiä ”aikuisesta” vinkkelistä (ison sanomalehden toimittajana en voinut mennä töihin missä tahansa kuteissa). Kesti pitkään löytää oma tyyli, ja oppia mikä siihen ja kropalleni sopii. Viisi vuotta sitten lopetin kertakäyttöhalpisvaatteiden ostamisen kokonaan. Laadukkaissa vaatteissa on vaan se huono puoli, että ne ovat myös aika kalliita. Siitä lähtien olen ostanut vaatteita ”hyvin vähän” (entiseen verrattuna). Rajalliset säilytystilat ovat paras opettaja, ei ole mitään järkeä ostaa jotain kaunista, jonka joutuu kuitenkin runttaamaan kaappiin. Minulla on enää hyvin vähän turhia vaatteita, siitä on pitänyt huolta viisi muuttoa viime vuosien aikana. Joten näillä mennään ja katsotaan miten pitkään tahtotilaa riittää 🙂

      • Merkittävin lause, jonka olet kirjoittanut tähän blogimerkintään, ja jonka täysin allekirjoitan, on: ”Koska opin sietämään ahdistusta reagoimatta siihen ostosimpulsilla?” Miten meidät on kasvatettu? Vaiko peräti orjuutettu tähän kulutushysteeriseen toimintatapaan?

        Ensin tarvitaan se herääminen. Miksi teen näin? MIKSI?! Sitten vasta ymmärtää, että tarvitsee ehkä jonkinlaisen kurinpalautuksen. Minulle kävi näin; brändituotteet hajosivat käsiin alta puolen vuoden. Alkoi sylettää rahanhaaskuu mukahienoihin tavaroihin. Löysin projekti 333 -metodin lukemalla Hyvän mielen vaatekaapin. Toteutin täydellistä vaatekuria kolme kuukautta. Sitten päätin sitoutua ajatukseen loppuiäkseni, ajoittaisia pakkorakoja lukuunottamatta.

        Elän nyt kohtuullista aikuisuutta etsien. Minulla ei ole lapsia, joten ei ole huolta jälkikasvun saamista huonoista vaikutteista. Jonkinlaiset arvo- ja asennemaailmani muutokset ovat kuitenkin heijastuneet vertaisryhmääni, olen saanut paljon kyselyitä kanssasisariltani, miten olen tämän elämäntapamuutoksen kanssa edennyt ja pärjännyt. No, päivä kerrallaan.

        Elämän tasapaino, ilo ja onni löytyvät varmasti muualta kuin materiasta. Älä pelkää. Hyvin se menee. Kuuntele sisintäsi ja mieti, onko tässä mitään järkeä. Jos yhtäkkiä halajatkin jotain, mieti ensin, miksi (tunnetila, turhautuma, ahdistus, fyysinen olotila, kaikki vaikuttaa) ja jos perusteet hankinnalle ovat olemassa, sitten vain ostamaan.

      • Kiitos kommentistasi Rakkahainen ja että kerroit projekti 333:sta, aion tutustua siihen. Tämä on niin iso aihe, että joudun painimaan varmasti pitkään sen kanssa. Stay tuned!

  2. Suosittelen pitkää (vaatteiden)ostolakkoa lämpimästi! Itse olin 9 kuukautta vaateostoslakossa, kun vaan kyllästyin miettimään jatkuvasti, voisinko ostaa jonkun kivannäköisen vaatteen vai en. Huvitin itseäni nettikaupoissa ja aivan liian usein päädyin tilaamaan jotain, vaikken ollut aikonut. Halusin tähän muutoksen!

    Vaateostoslakosta seurasi kaikenlaista mielenkiintoista omaan elämään, vaikka sen aloittaessani ihan pahimman himoshoppaaja-aikani olivatkin jo takanapäin. Aloin etsiä ekologis-eettisiä vaihtoehtoja vaatteille ja perehdyin myös kankaiden tuotantoon. Luin muutamia vaatetuotantoon liittyviä kirjoja ja aloin seurata aihepiirin blogeja. Erityisen hyödyllinen oli Rinna Saramäen kirja Hyvän mielen vaatekaappi: kirjassa oli mm. vaatetuotantotietoutta ja käytännön vinkkejä toimivan vaatekaapin rakentamiseen. Nykyisin kiinnitän aiempaa enemmän huomiota vaatteen ja kankaan laatuun ja olen alkanut tosissani vihata ensimmäisessä pesussa tai muuten vaan hetikohta kulahtavia ja nyppyyntyviä vaatteita. Uskon osaavani nyt harkita ostoksia vielä aiempaakin paremmin, ostaa vain tarpeellista ja kiinnittää enemmän huomiota laatuun ja tuotantoketjuun. Päätin, että ostan kestävästi tuotettuja vaatteita, joten Zalandot sun muut ovat poissa laskuista.

    Mielenkiintoista on huomata, että nykyisin oikeastaan inhoan vaatteiden hankintaa. Tuntuu, että vaatimukseni ovat nousseet niin korkealle, että vaatteiden löytäminen on aika työlästä, joskin sitten toivon, että vaivannäkö palkitaan ja ostamani vaate palvelee hyvin ja pitkään. Olen kuitenkin tyytyväinen, etten siedä enää yhtäkään sinnepäin-kelvollista kudetta ja vaatekaapissa ongelmajätteeksi muodostuvaa nyppyrytkyä. Toivottavasti onnistun välttämään sellaiset!

    • Kiitos Johanna kommentista! Tässä on tietysti se vaara että sen minkä vaatteiden ostossa säästän, tuhlaan koruihin tms. Mutta ne ovat onneksi niin kalliita ostoksia ettei niitä tehdä netissä unta odotellessa 🙂

  3. Linkittämässäsi facebook-eventissä on kyseessä vuosi ilman UUSIA vaatteita kamppis, eli käytettyä saa kyllä ostaa.

    • Tässä on vähän koulukuntaeroja. Mä olen kieltänyt itseltäni käytettyjenkin vaatteiden oston, koska ne on mulle ”uusia” ja koska mun himoitsemat vintagevaatteet on usein upouusiakin kalliimpia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s