Rohkeudesta

Tästä tuli toisenlainen elokuu, käänteentekevä. Aivan erilainen kuin mitä kuvittelin kesän lopussa. Kerron siitä joskus myöhemmin.

Olen opetellut viime viikkoina nukkumista, siksi en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Entiselle yöeläjälle se tarkoittaa uudenlaista elämäntyyliä, jossa eletään unentarpeen ehdoilla. Kirjoitan tästä aiheesta lokakuun Gloriassa. Ja jotten kuulostaisi liian valaistuneelta, voin kertoa, että kello on nyt puoli neljä aamulla. Heräsin yhdeltä, koska olin mennyt nukkumaan puoli yhdeksältä illalla. Silmiä painaa, uni tekee tietään takaisin. Mutta halusin sitä ennen laittaa ylös muutaman rivin rohkeudesta.

Muiden ihmisten elämänvalinnat ovat mietityttäneet minua viime aikoina, siinä missä omanikin. En voi sanoa ymmärtäväni aina heitä, mutta tietysti yritän. Tänään (tai oikeastaan eilen) heräsin ihmeelliseen uutiseen. Ystäväni oli synnyttänyt terveen tyttölapsen. Olen pelännyt hänen puolestaan, vaikka hänestä minun pitäisi olla ehkä kaikkein vähiten huolissani.

Olen seurannut hänen syvällistä muutostaan tavallisesta kalifornialaisesta bilehileestä kohti henkistä mestariutta. Hän luopui materiaalisesta omaisuudestaan ja entisestä nimestään muutama vuosi sitten ja alkoi vaelluksensa maanosasta ja oivalluksesta toiseen. Sitä on ollut hämmentävää seurata, sillä en ole ollut varma onko muutos kestävää. Särkyykö hänen unelmansa toisenlaisesta elämästä? Vaatiiko se liikaa? Yhteiskunnan reunalla eläminen ilman ”vakituisen elämän koodistoa” (kotia, omaisuutta, säännöllisiä tuloja) ei ole helppoa, eikä vähiten Yhdysvalloissa.

Ihailin hänen rohkeuttaan kertoa elämänfilosofiastaan päivityksissä. Toisinaan siellä oli häiriköimässä kaltaisiani maallikkoja, jotka testasivat hänen mielenrauhansa kestävyyttä vähemmän ymmärtävillä möläytyksillä. Vuosien kuluessa hän alkoi reagoida niihin lempeämmin ja ymmärtäväisemmin ja alkoi kuulostaa yhä enemmän niiltä viisailta miehiltä ja naisilta, joiden ajatuksia hän usein siteerasi.

Freedigitalphotos.net

Freedigitalphotos.net

Hänellä oli tietysti uusi hengellinen yhteisö takanaan, mutta sain hänen blogikirjoituksistaan sen käsityksen ettei monikaan hänen perheenjäsenistään ymmärtänyt hänen valintojaan. En minäkään oikeastaan tuntenut enää tätä uutta ihmistä, jonka tapasin viimeksi neljä vuotta sitten Los Angelesissa. Silloin hänen rajuin elämänmuutoksensa oli elää kuukausi ilman viinaa ja sokeria. En osaa vieläkään kutsua häntä hänen uudella nimellään ja minulle hän on aina se nauravainen punapää, jonka kanssa juhlin ja riekuin Firenzessä erään kuuman kesän 13 vuotta sitten.

Olin tietysti iloinen, että hän oli päässyt irti vanhoista möröistään, jotka olivat kuulemma piinanneet häntä lapsuudesta asti. Mutta joskus ajattelin kuinka helppoa on säilyttää kirkas kuva elämän unenkaltaisesta todellisuudesta vuorilla meditoiden. Yritäpä tehdä se sama parisuhteessa, työyhteisössä ja vanhempana, mietin.

Freedigitalphotos.net

Freedigitalphotos.net

Minun ei olisi pitänyt hämmästyä, kun hän ilmoitti kesällä facebookissa olevansa viimeisillään raskaana, ”koska eräs sielu halusi kauttani maailmaan”. Ja lähes samaan hengenvetoon hän ilmoitti lähtevänsä yksin Hawaijille sademetsään synnyttämään ollessaan kahdeksannella kuulla. Hän ei ollut koskaan käynyt siellä, mutta oli varma päätöksestään. En ollut ainoa, joka oli huolissaan ja piti ajatusta järjettömänä. Katselin otsa rypyssä kuvia ja videoita, joissa hän ui valtavan mahansa kanssa meressä villin delfiiniparven keskellä. ”Eikö sinua pelottanut?! Entäs hait??” Ei tietenkään pelottanut ja delfiinithän suojelevat meressä uivia ihmisiä haiden hyökkäyksiltä. Vai niin.

Hänen kuviensa kautta pääsin trooppiselle lomalle itsekin, kun hän söi hedelmiä suoraan puusta, kävi suihkussa vesiputouksilla ja ihmetteli kihartuvia hiuksiaan, jotka reagoivat 99 prosentin ilmankosteuteen.
Olin iloinen, kun hän kertoi löytäneensä täydellisen majan viidakosta. Riisuttuna tietysti kaikenlaisista mukavuuksista kuten koneellisesta ilmanvaihdosta, ehkäpä myös juoksevasta vedestä, sähköstä ja lasi-ikkunoista. Mutta maja näytti juuri sellaiselta kuin hän oli sen kuvitellut mielessään. Ja olin helpottunut, kun hän kertoi lähellä sijaitsevasta ”luomusynnytyskeskuksesta”.

Sitten olin taas huolissani kun hän ei aikonutkaan synnyttää siellä vaan majassaan. Mutta synnytysmoodissa oleva nainen ei kuuntele ”järkipuhetta”, hän kuulee pintahöpötystä syvempiä ääniä. Olin kuten kuka tahansa vastuunsa tunteva ystävä ja feikkasin tukevani hänen päätöstään. Oikeastaan halusin vain sanoa hänelle, että hän ei tiennyt mihin oli ryhtynyt.

Kolme päivää sitten hän kertoi vauvan laskeutuneen synnytysasentoon ja tietävänsä, että synnytys tapahtuisi 29.8., koska hän oli nähnyt sen unessa. Niinpä niin, ajattelin. Samalla kun opettelin nukkumista kuin pieni vauva, minulle jäi runsaasti aikaa öisin unta odotellessa meditoida hänelle voimaa ja rohkeutta Mauin saarelle. Rehellisesti sanottuna en ajatellut siitä olevan hänelle mitään hyötyä, mutta muutakaan en voinut tehdä. Oli aika avuton olo ja hänen rohkeutensa voimisti kaikkia pelkoja, joita itse tunnen synnytystä kohtaan.

Freedigitalphotos.net

Freedigitalphotos.net

Viime viikkojen eniten odottamani uutinen tuli eilen aamulla: 29.8. kello 8.51 Mauin aikaan maailmaan syntyi ihmeellinen lapsi pienessä yksinkertaisessa majassa. Kahdeksan tuntia kestänyt synnytys hoitui ilman kätilöä, lääkäreitä ja kivunlievitystä, apuna vain parikymppinen ”sielunveli”, joka oli lentänyt ystävänsä tueksi jostain pohjoisesta. Vauvan pää oli juuttunut joksikin aikaa synnytyskanavaan. Silloin ystäväni soitti kätilölle, joka antoi ohjeita puhelimitse. Kätilö kuuli puhelimessa vauvan ensiparkaisun ja ylisti miten rauhallinen ja voimakas ystäväni oli vaikeana hetkenä. Vauva lepäsi kuvissa leveästi hymyilevän äitinsä mahan päällä, sininen ja pullea napanuora vielä paikoillaan. Katselin kuvia eilen vähän väliä. Siinä oli epäilemättä maailmankaikkeuden onnellisin parivaljakko, jonka syntymää on ollut etuoikeus seurata.

Kannan tätä pientä suurta ihmettä pitkän aikaa sisälläni ja otan siitä epäröimättä kaiken viisauden itselleni mitä tarvitsen.

Meidän polkumme eivät ole samanlaisia eikä niiden tarvitsekaan olla. Sitä hän usein sanoo. Mutta muiden rohkeudesta luoda, kokeilla ja tavoitella omaa tapaa elää, saan minäkin voimaa etsiä omaa tietäni.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s