Paluu Caprille

Loppukesän helteissä on haikea tunnelma. Ensimmäisten kuumien päivien riehakkuus on vaihtunut hitaammaksi elämäksi, josta on säntäily ja kesäpuuhien rohmuaminen karsiutunut pois. Askeleet haluaa harkita tarkkaan, mitä jaksaa ja mihin kellonaikaan. Ne punnitaan joka päivä erikseen. Armottomana paistava aurinko paljastaa toiveet ja polttaa turhuuden poroksi. Teeskentely ei löydä varjoa. Oleellinen jää: juo paljon vettä, pukeudu ohuisiin vaatteisiin, ota magnesiumtabletti, syö kevyesti ja suojaa pääsi.

Näin olen elänyt koko kesän. Ilman turhia kotkotuksia ja suuria suunnitelmia. Minuun helle vaikuttaa siten, että käperryn yhä enemmän itseeni, hiljenen. Sateella olo selkeä ja raikas. Kuumuudessa olen toisenlainen, melankolisempi.

Yksinäinen aamiainen Engelissä.

Yksinäinen aamiainen Engelissä.

Heti Caprilta palattuani velloin vastarakastuneen ikävässä. Taivaskin itki tauotta kesäkuussa, se sopi minulle. Olen rakastunut Italiaan kolme kertaa: 1992 Roomaan, 1999 Firenzeen ja nyt pieneen vihreään saareen Napolin edustalla. Niin kuin ennenkin, en rakastuneena näe mitään muuta estettä onnelleni kuin sen, että olen syntynyt väärään paikkaan.

image

Ihmettelin Helsingin leveitä katuja, ne tuntuivat yhtäkkiä ahdistavan avarilta. Mihin me tarvitsemme kaikkea tätä tilaa, isoja puistoja ja latteaa maisemaa? Tuhannet ihmiset ohittavat toisensa Helsingin kaduilla hipaisematta ketään.

Minun sydämeni oli asettunut pikkuisille, ahtaille kujille, joissa saatoin koskettaa vastakkaisten kerrostalojen seiniä levittämättä käsivarsiani koko pituuteensa. Kaipasin kuumuudesta sirisevien kivipolkujen tarjoamia yksinäisiä kävelyretkiä, turkoosia merta ja dramaattisia jyrkänteitä.

Näkymä Axel Munthen Caprin-huvilalta. Hän näki Sfinksin unessa, heräsi ja meni unen näyttämään paikakkaan ja kaivoi Ramses II:n aikakaudelle kuuluvan patsaan ylös.

Näkymä Axel Munthen Caprin huvilalta. Hän näki Sfinksin unessa, heräsi ja meni unen näyttämään paikkaan ja kaivoi Ramses II:n aikakaudelle kuuluvan patsaan ylös.

Caprilla sanoin monille: tulen takaisin syyskuussa. Vaikka en tiennyt miten se onnistuisi, sillä olin käyttänyt sekä rahani että lomani. Mutta minulta jäi saarelle niin paljon kirjoittamattomia sanoja, etten voinut kuin ajatella pikaista paluuta. Kolmen kuukauden kuluttua ihana uni jatkuisi.

Kotonakin puhuin Caprille paluusta niin kuin se olisi mahdollista. Halusin kokea Caprin lempeän lämpimän syksyn. Siirsin ajatuksen uudesta matkasta sisälleni ”odotan ihmettä” -paikkaan. Se on kaunis paikka, täynnä iloa ja varmuutta eikä yhtään ”jos”-sanaa.

Toimin niin kuin kuka tahansa nainen, joka ei mahtanut tunteilleen mitään: aloin ostaa Capri-matkapuvustoa. Saarella löysin uudenlaisen paletin ja kuvioiden maailman. Ostin alennusmyynneistä kirkuvia värejä, ihanan täydellisen sopimattomia suomalaiseen hillittyyn tyyliin. Nyt tiedän mistä Dolce & Gabbanan, Versacen, Salvatore Ferragamon ja Roberto Cavallin kuva- ja värimaailma on kotoisin. Metsästin niitä netistä ja kivijalkaputiikeista ja etsintä jatkuu edelleen, en saa fuksiasta ja turkoosista tarpeekseni.

Kun mieli on haikea Versacen silkkikasmirtakki lohduttaa.

Kun mieli on haikea Versacen silkkikasmirtakki lohduttaa.

Jos värit olivat pikaruokaa niin kirjallisuus tarjosi pidempiaikaista lohtua ikävään. Tankkasin Axel Munthen mystistä romaania Huvila meren rannalla. Luin Munthen elämäkertaa, Bengt Jangfedltin teosta Tie Caprin huvilalle, joka avasi ihailemani lääkärin maailmankuvaa lisää. Tuntui kuin paras osa kesästäni oli ohi jo kesäkuun toisella viikolla. Loppuloma oli kyllä miellyttävää, rauhallista, mökiltä toiselle, kaupunkiin ja takaisin seilaamista. Mutta sisälläni jokin odotti naksahtamista oikealle paikalleen. Se tapahtui ensimmäisenä työpäivänä.

Loma loppui liian pian. Toisaalta sen loppuminen oli helpotus. Olin väsynyt olemaan ajatusteni kanssa, halusin tavata ihmisiä ja jättää utuiset haikailut. Tämän viikon maanantaina avasin työkoneen, joka pyysi oitis määrittämään uuden salasanan. Vaihtoehtoja oli vain yksi. Kirjoitin sen sekuntiakaan miettiämättä: ”Paluu Caprille”. Selasin tuhatta sähköpostia, jotka olivat tulleet loman aikana. Niiden joukossa oli meili henkilöstöosastolta ja siinä pyydettiin merkitsemään lomani tietojärjestelmään. Katsoin lomasaldoa, joka meiliin oli kirjoitettu. Minä olin pitänyt liian lyhyen loman, minulla oli sitä vielä viikko jäljellä. Sisälläni kuului kliks. Enää puuttuu rahat, puolet ihmeestä.

Syyskuun Capri, minä olen tulossa.

30-vuotislahjaksi saamani rahapuu kuoli. Sain pelastettua yhden oksan, juurrutin sen ja istutin uuteen ruukkuun johon revin lannoitteeksi palkkakuittini.

30-vuotislahjaksi saamani rahapuu kuoli. Sain pelastettua yhden oksan, juurrutin sen ja istutin uuteen ruukkuun, jonka pohjalle revin lannoitteeksi palkkakuittini.

Mainokset

4 thoughts on “Paluu Caprille

  1. Hei nyt on heinäkuu vielä ei ole kesänloppu-utuinen haikailu jatkukoon syksy tulee ajallaan

  2. Oisko eläkeläisen höpinöitä-kiitos ajatuksista pieni oma kesäheinäni kirjoituksesi on solvuvaa ja rentouttavaa…….

  3. Laitoit oikeastaan minut miettimään kyllähän kesä alkaa luovuttamaan monet kukat alkaa olla nuutuneita kuten lohjalta tuotu esim. Hansa ruusukin tuoksuineen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s