Piknikkausi on avattu!

Kun ilmat lämpenevät, minua ei keittiössä näy. Ei minua siellä näy muutenkaan, syön mieluiten ulkona, ruohikolla aina kun voin. Teimme töiden jälkeen perjantaina ns. matalan kynnyksen äkkilähtöpiknikin Tähtitorninmäelle. Tämä oli mieheni mukaan välttämätöntä, että saamme rutiinia ja pystymme hiomaan varustelun ja toimintavalmiuden huippuunsa (insinööriajattelua parhaimmillaan). Minun on vähän vaikea päästä tunnelmaan, jos varustelupuoli mättää, mutta tein parhaani ja meillä oli hauska iltapuoli.

Löysin kaappien kätköistä Borsalino-hattuni, jonka ostin aikoinaan Firenzestä (Helsingissä niitä myy Wahlman, kertoi tyylikirjailija Jani Niipola). Palan helposti ja vieläkin helpommin saan auringonpistoksen, joten päässä on oltava muutakin kuin kuohuviiniä. Viime vuonna pidin turbaania, menköön tämä kesä sitten stailin puolesta Hannibal Lecter Meets Stadi Girl -teemalla.

piknikhattu

Pikniksesonki yllätti minut ikään kuin housut kintuissa, en ole koskaan ollut toukokuussa piknikillä vappua lukuunottamatta. Eihän minulla ole herranen aika peittoakaan! Ja entäs se unelmien piknikkori neljän hengen astiastoineen, koska oikein saan sen? Olen liian syvällä piknikskenessä, että voisin syödä enää pahvilautasilta. Retkinojatuolitkin olisivat kivat, kun istumatyöstä reistaileva selkä ei anna enää kökkiä nurmikolla ilman tukea.

Minulla tuppaa vähän kaikki menemään aina överiksi ja pikniksesonki on siitä vain pieni esimerkki. Heti kun ensimmäinen lämmin päivä koitti, menin katatoniseen piknikliinametsästysmoodiin. Vanha rakas, punavalkoruudullinen peitteeni katosi mystisesti pari kesää sitten. Yhtä huonosti nukuttua yötä myöhemmin olin valmis pitämään vaikka kahden tunnin esitelmän piknikvilttien, -peitteiden ja -kuosien valikoimasta. Harmi vaan että mikään niistä ei kelvannut minulle.

piknikmaisema

Haluan samanlaisen kuin vanha hyvä peittoni oli, ostin sen aikoinaan Stockalta eikä niitä saa enää mistään. Kiersin kymmenen lähikauppaa, ainoa jossa oli edes myynnissä piknikalustoja oli Clas Ohlson, mutta pinkkipallokuosi ei puhutellut minua. Kangaskaupasta saisi ruudullista hamekangasta, mutta ne ovat eväsretkipeitoksi liian ohuita.

Piknikviltin lisäksi on koridilemma. Minulla on kaksi piknikkoria. Uudempi niistä on pyöreä (halkaisija 40 cm) ja se on sisältä kylmälaukku, päältä punoskori. Todella kätevä. Ensimmäinen piknikkorini on vintillä, se on hyvin palvellut 20 vuotta, mutta se on iso ja siksi hankala perhepiknikeille, kun kamaa on muutenkin kuin naparetkelle lähdettäessä. Mutta klassisen kaunis se on: päältä avattavat luukut pysyvät kiinni pienellä nahkavyöllä. Sisältä se on vuorattu punavalkoruudullisella kankaalla.

Jos menemme Lauttasaareen piknikille, poika istuu polkupyörän perässä Chariot-vaunuissa ja sinne ei mahdu pyöreää koria. Hyvä kun mahtuu poikaakaan, tämä on viimeinen pyörävaunukesä. Mihin siis ruuat? Voisihan ne vain tunkea reppuun tai muovikassiin, mutta esteettisesti herkkähipiäiselle ihmiselle se olisi mahdotonta. Olen nähnyt kaupoissa hauskoja piknikreppuja, mutta en vielä sellaista täysin varusteltua koria tai reppua, johon mahtuisi astiaston lisäksi kolmen hengen ruuat.

piknintorni1

Onneksi löysin Stockmannilta tämän japanilaisen piknikboksitornin (ystäväni Päivi kertoi että sen nimi on japaniksi jubako). Mainio keksintö! Olen tiiraillut sitä pari vuotta, mutta en ole raaskinut ostaa (60 euron hinta ylitti kipukynnykseni). Nyt sain sen kanta-asiakastarjouspäivänä 20 prosentin alennuksella. Kolme kupeista on noin 10 cm korkeita ja kuppien koot ovat 17×17 cm. Kansi pitää ruuan lämpimänä ja kärpäset loitolla. Niihin mahtuu paljon ruokaa. Ja torni kulki kätevästi vaunuissa pojan jalkojen välissä. Ainakin teoriassa.

Vajaan puolen tunnin pyörämatkan ajan boksitorni nimittäin heilui ja kaatuili ja vähän hirvitti avata se. Olin paistanut nakkeja ja lihapullia ja kaatanut koko seoksen yhteen kuppiin. Toisessa kupissa oli mansikoita ja ylimmässä oli erittäin öljyisiä oliiveja ja omassa lokerossaan juustoja. Ihme, mutta rasvaa ei valunut kupeista ulos ja mansikat sekä juustot olivat freeseinä. Nakit ja pullat olivat lisäksi vielä lämpimiä, kun pääsimme perille, sillä kuppien muovi on tosi paksua (niitä voi pestä astianpesukoneessa, mutta ne eivät kestä mikrokuumennusta).

piknikkattaus

Tänä aamuna pengoin vielä viimeisen kerran yhden keittiön kaapin ja toivoin löytäväni vanhan piknikpeittoni. Sen sijaan löysin vanhan Glorian Ruoka & Viinin hirvennahkaisen (!) kylmälaukkurepun kuohuviinille. Pelastin sen viime kevään suursiivouksessa roskiskamoista. Toinen löytöni oli vanha eväslaukkuni, mallia Aku Ankka. Tilasin sen aikoinaan Amerikasta. Kiikutin siinä evääni, kun tein Kaupunkilehdissä iltavuoroa. Voisihan sen ottaa uudelleen käyttöön, lopettaa työpaikkaruokalan tarjonnasta natkuttamisen, ja pitää toimistotalon edessä olevassa puistossa minipiknikkejä vaikka harvase päivä.

pikniklaukku

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s