Oman nimen pauloissa

Mistä tulee ihmisen vimma nimikoida esineitään? Voi, sen kun tietäisin, olisin säästänyt aika pitkän pennin. Tai ehkä en sittenkään. Minnan mukavuusalueen filosofiaan kuuluu ylistää elämän pieniä ja suuria turhuuksia, ei motkottaa niistä.
Heitän hatusta ja ehkä en osu kovin hutiin väittäessäni, että esineiden nimikointi on lähtenyt varmaankin sotakentiltä. Aseet olivat hyvin arvokkaita ja oli järkevää kaiverruttaa niihin nimensä, jos miekka sattuisi sotatantereella hukkumaan.

Olen ollut aina koukussa tavaroihin, joihin voi kaiverruttaa tai painattaa nimikirjaimet. Olen myös antanut paljon nimikoituja lahjoja. Ehkä nimikointihimossa on kyse narsismin sivujuonteesta tai kuolemattomuuden tavoittelusta tai suvun perinteistä – jopa luokkayhteiskunnastakin (kartanon palvelijat pystyivät pitämään tavarat järjestyksessä, kun nimikointi kertoi kenelle nenäliina tai sikarikotelo kuului).

Hopeinen pikkurasia, jossa on leijonavaakuna on isotätini peruja. Sen alla oleva hopeinen nimikirjainlaatta ommeltiin 1920-luvulla takin vuoreen kiinni. Tupakkarasiani maksoi 50 markkaa, mutta niin siihenkin oli pakko saada nimikirjaimet.

Hopeinen pikkurasia, jossa on leijonavaakuna on isotätini peruja. Sen alla oleva hopeinen nimikirjainlaatta ommeltiin 1920-luvulla takin vuoreen kiinni. Tupakkarasiani maksoi vain 50 markkaa, mutta niin vain siihenkin oli pakko saada nimikirjaimet.

Äitini edustaa viimeistä sukupolvea, jolle astiapyyhkeiden ja lakanoiden nimikointikirjailu oli itsestäänselvää. Suurimmassa osassa keittiöpyyhkeitäni on äitini tyttönimen kirjaimet EA. Niitä on käytetty 50 vuotta ja yhä ne ovat iskussa. Minä sain hetkellisen kapioarkkuhepulin mennessäni naimisiin. Yhtäkkiä tuntui välttämättömältä alkaa kirjailla pyyhkeitä ja lakanoita. Onneksi kohtaus oli ohi ennen kuin pääsin lankakauppaan. Väkertäisin niitä muuten varmaan vieläkin.

Firenzessä löysin kerran pyyhekaupasta (tietysti pyyhkeille on oma kauppansa) kylpypyyhkeitä, joissa on iso M-kirjain. Myös Isabel B -liikkeessä Pikku Roballa myydään keittiöpyyhkeitä, joissa on kaunis koukeroinen kirjain. Yhdellä ämmälläkin on niin suuri vaikutus, että niitä on pakko haalia.

Valkoinen päiväkirja on Aspinal of Londonista ja Smythsonin muistikirjaan laitetaan kierrekantinen vihko.

Valkoinen päiväkirja on Aspinal of Londonilta. Liila muistikirja on Smythsonilta.

Rakastan Smythsonin muistikirjoja, ja tietysti olen nimikoinut ne aina, kun lompakko on antanut myöten. Sitten kun raaskin, teetän Smythsonilla correspondence-kortit, joihin on painettu nimeni ja osoitteeni. Osoitteeni vaihtuvat niin tiheään, että vielä en ole uskaltanut laittaa 350 euroa kortteihin, joissa saattaa olla pian vanhentuvaa tietoa.

Kun poltin tupakkaa typeryyksissäni parikymmentä vuotta sitten, en halunnut kanniskella pikkusikareita valmistajan mainoslaatikossa vaan siirsin syöpäkääryleet aina metalliseen rasiaan, johon kaiverrutin silloiset nimikirjaimeni MT. Siihen aikaan kaikki kaiverrukset tehtiin käsin. Nyt sitä pitää erikseen pyytää. Vihkisormuksessani on aika paljon tekstiä, ja halusin ehdottomasti, että se olisi ihmisen eikä koneen kaivertama. Meillä ei ole kohta enää kaivertajia, jos emme ymmärrä ostaa heidän palveluitaan.

leimasin1

Firenzestä löysin niin ikään itseni hypistelemästä sinettileimasimia. En tiennytkään miten ehdottoman välttämätön kapistus se on, ennen kuin ostin sen. Niinpä olen viimeiset 15 vuotta sulkenut kirjeeni aina nimikirjainsinetilläni. Ennätykseni on 120 hääkutsun sinetöiminen yhden illan aikana. Voin kertoa, että hengitettyäni sinettivahahöyryjä viisi tuntia pääsin hääjuhlan suunnittelussa aivan uusiin sfääreihin.

Käyntikorttien kohopainatuksien lisäksi olen lapsellisen innostunut leimasimista. Ensimmäisissä leimasimissani oli nimi ja osoite ja toisessa pankkitilini numero. Niitä oli kiva painaa laskuihin, kun olin freelancer 1990-luvulla ja laskunkirjoittaminen ei ollut vielä sähköistynyt.

Metalliset taskuleimasimet mahtuvat pienimpäänkin käsilaukkuun. (kuva ES-Merkinnästä Annankadulta)

Metalliset taskuleimasimet mahtuvat pienimpäänkin käsilaukkuun. (Kuvat on otettu ES-Merkinnästä Annankadulta.)

Pari vuotta sitten innostuin amerikkalaisista leimoista, joita sai tilata halvalla nettikaupoista. Valmiisiin kuvallisiin leimasinpohjiin laitetaan leiman omistajan nimi. Tilasin itselleni ja pojalleni From the library of -leimasimet – vaatimaton mutta tyylikäs vaihtoehto Ex librikselle. Tilasin myös veljeni vaimolle, ahkeralle leipojalle, oman From the kitchen of -leimasimen, jolla hän voi merkata leivonnaislahjojensa pakettikortit.

Viimeisin leimasinhankintani on tältä viikolta, kun hain blogini leimasimen ES-Merkinnästä. Halusin blogileimasimen olevan käyntikorttiin sopivan kokoinen. Koristeellinen reunus vaati ammattilaisen viimeistelyä, etteivät ohuimmat kohdat häivyttyisi kokonaan pois. Oli hauska nähdä, että lähes kaikki kuvat on mahdollista teettää kumileimaisimeen ja sinettileimasimien kaivertaminen onnistuu myös.

Vaikka rakastankin nimikoituja esineitä, egyptiläisessä kartussissa meni minun rajani. Pidin turisteja, jotka ostavat hieroglyfinimilaattoja, täysinä massatuotepelleinä. Kun matkustin Kairoon muutama vuosi sitten, taisi mennä peräti puoli päivää ennen kuin kultainen Minna-kartussi roikkui kaulassani. Eläköön oman nimen omaperäisyys!

kartussi

(Yritykset, jotka mainitsen tässä postauksessa, eivät ole antaneet minulle korvausta tai alennusta ostoksistani. Mainitsen ne vain koska pidän heidän tuotteistaan ja palvelustaan.)

Mainokset

One thought on “Oman nimen pauloissa

  1. Päivitysilmoitus: Silittämisen kauneudesta | Minnan mukavuusalue

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s