Osa 2/3 ”En ikinä enää osta vaatteita!”

Olin pari päivää sitten katsomassa Yves Saint Laurentin elämästä kertovan elokuvan (ensi-ilta 2.5.). Lehdistönäytöksen jälkeen rupattelimme kollegoiden kanssa kuohuviiniä ja mansikoita mussuttaen, kun eteeni käveli ilmestys täydellisesti istuvassa villakangasmekossa. Olisin voinut pistää vintage-YSL-takkini pantiksi, että se oli ehtaa Yvesiä. Kangas oli todella paksua villaa, ja  nainen kertoi sen painavan monta kiloa. Työnjälki oli ensiluokkaista.

Olimme juuri kuolanneet kaksi tuntia Yves Saint Laurentin pukuja, kaikki elokuvan puvut olivat nimittäin alkuperäisiä. (YSL-säätiö vahti haukan lailla pukujen käyttöä kuvauksissa. Näyttelijät saivat pitää niitä yllään vain kaksi tuntia kerrallaan kangasta syövyttävien hikiläiskien välttämiseksi.) Salissa nousi höyry, kun katselimme vaatteita, jollaisia ei enää koskaan tehtäisi. Vai ehkä sittenkin?

Janita Salmensuon mekko on tehty hänen äitinsä Tuija Norokorven ateljeessa.

Janita Salmensuon mekko on tehty hänen äitinsä Tuija Norokorven ateljeessa.

Nainen täydellisessä pikkumustassa esitteli itsensä Janita Salmensuoksi. Hän on L’Oréalin meikkaaja ja oli paikalla esittelemässä YSL-meikkejä. Mekosta näki, että se oli kallis, tarkkaa käsityötä. Tuijotin silmä kovana saumoja, ne olivat virheettömiä.

Janita hypähti ylös näyttääkseen miten kangas liikkui – se ei liikkunut. Villa oli pintakäsitelty ja niin paksua, että se pysyi liikkuessa paikallaan kuin Eedla-tädin 60-luvun kypärätupeeraus. Minä plus viisi naista tuijotimme pikkumustaa suu auki. Puku oli Janitan äidin, Tuija Norokorven tekemä. Hänen nimeään kantava ateljee sijaitsee Tampereella.

”Olen 190 cm pitkä, enkä löydä vaatekaupoista itselleni mitään”, Janita selitti miksi oli teettänyt puvun.

”Minä olen sinua kymmenen senttiä lyhyempi enkä minäkään löydä vaatteita” sanoi nainen vieressäni.

Siihen ei voinut kuin huokaista, että itse olin kaksikymmentä senttiä lyhyempi kuin Janita ja sain viikko sitten elämäni hepulin ja vannoin etten enää koskaan yritä ähkiä itseäni nakinkuoriin pukukopeissa.

Otin Norokorven ateljeen nimen ylös. Kyllä minä keksisin Tampereelle asiaa.

Kuppi kaakaota rohkaisuksi ja kangaskaupoille! Korkeavuorenkadulla City Mode Boutique myy viimeisiä palojaan.

Kuppi kaakaota rohkaisuksi ja kangaskaupoille! Korkeavuorenkadulla Boutique City Mode Ateljeé lopettelee toimintaansa ja myy viimeisiä kangaspalojaan.

Kuten kerroin edellisessä postauksessa, en ole juuri teettänyt itselleni vaatteita, vaikka olen aina haaveillut siitä. Ainoat vaatteet, jotka olen hääpuvun lisäksi teettänyt, ovat kesämekko sekä kahdet valkoiset housut helmikuisella Thaimaan-matkalla.

Ensi kerralla aion lentää sinne tyhjän laukun kanssa, teetän koko puvuston ja sanon piupaut snorklailulle ja elefanttisafareille. Fantasioin jo nyt symbioottisesta asiakassuhteesta intialaisen räätälini kanssa. Kävisin hotellissa vain nukkumassa. Mutta ennen näitä vaateorgioita saatan tarvita jonkun uuden vaatekappaleen.

Ja let’s face it: Thaimaassa on aika halpaa, helppo siellä on garderobi uusia. Mittojen mukaan tehdyt housut maksoivat 30 euroa. Silkkimekko maksoi 80 euroa. Ja nämä olivat täkäläisen hintatason mukaan ”kalliita”. Länsimaisen naisen ahdistusta tyynnyttääkseni tein itselleni lupauksen, että ensi kerralla tapaan myös vaatteeni ompelevan naisen tai miehen, en vain hyvältä tuoksuvaa putiikinpitäjää. Haluan nähdä missä oloissa hän tekee töitä ja ojentaa tippikuoren hänelle henkilökohtaisesti.

Mutta kesä on kuitenkin ovella, ja minulla on kiirus saada itselleni muutama kesämekko. Ehkä kaksi, mieluiten neljä. Mutta mitä niiden teettäminen maksaa? Pyörähdys Villisilkissä ja kolmessa ompelimossa paljasti, että minun lompakolleni liikaa.

Silkin ja villan hurmosta Villisilkissä.

Silkin ja villan hurmosta Villisilkissä.

Olin henkisesti varautunut, että yksinkertainen, väljähkö mekko, jossa on lyhyet hihat, kustantaisi korkeintaan 280 euroa. Olin herttaisen tietämätön mitä korkealaatuinen kangas maksaa Suomessa. Laadusta en tinkisi. Kankaan tuli olla säähän sopivaa silkkiä tai villaa tai niiden sekoitusta. Ehdoton ei kaikille tekokuiduille.

Ullanlinnalaisen ompelimon pitäjä pyöritti päätään, kankaita on Suomesta vaikea saada. Helsingin keskustan alueella kankaita on myytävänä oikeastaan vain kahdessa paikassa: Eurokankaassa, jonka valikoima esimerkiksi silkkikankaissa vaihtelee, ja sitten on Villisilkki Erottajalla. Siellä ihastuin kankaisiin, jotka maksavat 120-140 euroa metri.

Yksinkertaiseen kesämekkoon (kuva alla) menee kankaan leveydestä riippuen yksi tai kaksi metriä (Yksi metri kangasta riittää jos pakan leveys on tavanomainen 1,4 metriä. Kangasta menee kaksi metriä jos pakan leveys on 100 cm). Kysyin hintaa kolmesta ompelimosta ja minulle kerrottiin, että vuorellisen kotelo/kesämekon työnhinta on 300-480 euroa. Kuusisataa euroa kesämekosta, vaikka se olisi ikiklassikko, on minun budjettini ulottumattomissa. Juhlapuvusta se on minusta käypä hinta, mutta tarkoitan kesämekolla huoletonta vaatetta, jota käytetään paljon ja usein hiostavissa olosuhteissa, joissa vaatteita ei tarvitse varjella.

Tällaiset yksinkertaiset kesämekot sopivat vartalolleni parhaiten. Väri on ihana, mutta materiaali kauheaa, kutittavaa keinokuitua. Viimeinen hairahdus tätä lajia. Silkkihuivi on Ted Bakerin.

Tällaiset yksinkertaiset kesämekot sopivat vartalolleni parhaiten. Väri on ihana, mutta materiaali kauheaa, kutittavaa keinokuitua. Viimeinen hairahdus tätä lajia. Silkkihuivi on Ted Bakerin.

Apeus iski. Ehdin innostua kankaista ja mahdollisuudesta saada oman näköisiäni, uniikkeja vaatteita. Onko minun haudattava tämä haave?

Sitten ajattelin Janitan mekkoa. En tiedä mitä sen teettäminen maksaisi, mutta epäilemättä arvokas se olisi. Hän metsästi Tuija-äidin kanssa kangasta pitkään ja he löysivät sopivan lopulta Pariisista.

Ostin viime vuonna yhden mekon, morsiusliike Johanna Lätin loppuunmyynnistä. Mekko on lilan värinen cocktail-mekko, täydellinen minulle ja sitä tarvitsi korjauttaa vain dekolteesta hieman. Sen ovh oli 1 200 euroa, eikä sen hinnassa ollut euroakaan liikaa. Joten on mekkoja ja mekkoja. Ehkä olin laskenut riman liian alas? Täytyy miettiä. Olen ajat sitten lakannut ostamasta halpavaatteita ketjuliikkeistä. Miksi teetettyjen vaatteiden kanssa pitäisi kiirehtiä?

Mainokset

2 thoughts on “Osa 2/3 ”En ikinä enää osta vaatteita!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s