Kielokauppiaan muistelmia

Pieni valkoinen kukka pysäytti minut, kun poikkesin hiljattain asioille Fredrikinkadun kukkakauppaan Andanteen. Se oli kielo ruukussa. Sydämessä muljahti ihanasti. Minun oli pakko palata sinne parin päivän päästä ja ottaa kuva tästä erikoisesta löydöstä. En ole koskaan nähnyt kieloja kukkakaupassa, enkä ikinä varsinkaan ruukussa.

Punavuoressa sijaitsevassa Andantessa myydään kieloja ruukussa.

Punavuoressa sijaitsevassa Andantessa myydään kieloja ruukussa.

Itse asiassa en ole koskaan nähnyt kieloja missään muualla kuin kesäpaikassani, Mustion lähellä, Lohjanjärven rannalla. Ja tietysti Helsingin kaduilla, joilla Romanian romanit niitä myyvät toukokuussa.
Minäkin olen myynyt kieloja kadulla, lapsena, parina keväänä. Nyt se tuntuu oudolta ja tuntuu oudolta edes kertoa siitä. Maailma oli silloin kai pikkuisen eri (lievästi sanottuna, heh). Diili oli kuitenkin liian hyvä passattavaksi: saisin pitää kaikki kieloista saadut rahat.
En minä tietenkään olisi saanut pistää pientä yhden tytön kielokojua pystyyn Rautatieasemalle. Poliisit tulivat joka kerta. He kysyivät mistä kukat oli poimittu. Minä kerroin, että mökiltä. Siellä kasvoi parinsadan neliömetrin alueella kieloja enemmän kuin jaksoimme äidin kanssa poimia. Poliisisedät sanoivat ystävällisesti, että en saisi olla siinä myymässä. Muut kukkakauppiaat, ne jotka maksavat vuokraa, tulevat kateellisiksi.

Kielobisnes kukoistaa 1980-luvulla.

Kielobisnes kukoistaa 1980-luvulla.

Minä pahoittelin, ja sanoin lähteväni pian ja he antoivat minun jäädä. Enkä koskaan siinä kauaa ollutkaan. Myin kaksi vadillista, monta kymmentä paksua kielonippua vajaassa kahdessa tunnissa töihinsä kiirehteville. Myyntituotto oli 8-10-vuotiaalle valtava summa ja riitti koko kesän karkkirahaksi. Ja niin minä katosin tullakseni taas Rautatieasemalle seuraavana keväänä yhdeksi aamuksi kielojen aikaan.
Minulle ei koskaan sattunut mitään, humalaiset eivät häirinneet, kukaan ei yrittänyt ryöstää minua. Eikä kenellekään tullut mieleenkään, että mitään pahaa voisi tapahtua. Lapsellisuuteni ja viattomuuteni, myös vanhempieni, suojeli minua.

Kaartinkaupungissa sijaitsevasta Ritva Blomquistin antiikkiliikkeestä ostetut korvakorut ja rintaneula ovat alunperin Italiasta, 1950-luvun tuotantoa.

Kaartinkaupungissa sijaitsevasta Ritva Blomquistin antiikkiliikkeestä ostetut korvakorut ja rintaneula ovat alunperin Italiasta, 1950-luvun tuotantoa.

Silloin lapsena rakastuin myyntityöhön. Tuntui ihanan aikuiselta, kun naiset ihastelivat kielokimppuja, ja jonottivat ostaakseen minulta kukkia. Matematiikka oli koulussa inhokkiaineeni, mutta kun oli rahoistani kyse, terästäydyin ja yhtäkkiä päässälasku ei ollut ollenkaan vaikeaa.
Mutta silti, joka kerta kun kello herätti mökillä puolikuusi ja lähdimme ajamaan Helsinkiin vastapoimitut kielot takakontissa, näin toiveunta, että aamun ensimmäinen asiakas olisi parfymitehtailija, joka ostaisi minulta kaikki kimput. Jos joku olisi kertonut, että kieloja voisi kaivaa maasta ja myydä yksitellen ruukuissa, olisin sen epäröimättä tehnyt. Minusta olisi tullut miljonääri! Tai ehkä se ei olisi ollut rahan väärti. Rakastin ja rakastan edelleen kielojen tuoksua niin paljon. Kielot ovat kasvaneet meidän kesäpaikalla yli sata vuotta. Ajatus että maalta olisi ryövätty kielot, tuntuu kauhealta.

Kuva on upeasta kirjasta Fabergén suomalaiset mestarit (Ulla Tillander-Godenhielm, Tammi 2011). Hieno kultakori oli keisarinna Aleksandra Fjodorovnan suosikkiesine, jonka hän sai lahjaksi 1896 suurilla teollisuusmessuilla. Sen on valmistanut August Holmströmin kultasepät ja siinä on kultaa, hopeaa, nefriittiä, helmiä ja timantteja.

Kuva on upeasta kirjasta Fabergén suomalaiset mestarit (Ulla Tillander-Godenhielm, Tammi 2011). Hieno kultakori oli keisarinna Aleksandra Fjodorovnan suosikkiesine, jonka hän sai lahjaksi 1896 suurilla teollisuusmessuilla. Sen on valmistanut August Holmströmin kultasepät ja siinä on kultaa, hopeaa, nefriittiä, helmiä ja timantteja.

Martin Scorsesen elokuvassa Viattomuuden aika Archer (Daniel Day-Lewis) toimittaa kukkakauppiaan välityksellä Winona Ryderin näyttelemälle Maylle (suomeksi toukokuu: miten sopiva nimi nupullaan olevalle naiselle) pienen kielokimpun joka päivä. Voiko olla mitään romanttisempaa? May kantaa kimppua päivisin ja iltaisin käsilaukun lailla, jotta rakkaasta muistuttava tuoksu seuraa häntä silloinkin kun kiireinen lakimieskihlattu ei ehdi. Kielot symboloivat viattomuutta ja puhtautta. Kielojen kestotilauksella Archer vaalii ylevää mielikuvaansa valitustaan. May on kaikkea sitä mitä eronnut, maailmaa nähnyt ja lihallinen Ellen (Michelle Pfeiffer) ei ole.

Nämä esineet voisivat kuulua Viattomuuden ajan Maylle ja Archerille. Hopeinen M-rintaneula on vuosisadan alusta ja hopeinen tulitikkurasia on Lontoosta, vuodelta 1878.

Nämä esineet voisivat kuulua Viattomuuden ajan Maylle ja Archerille. Hopeinen M-rintaneula on vuosisadan alusta ja hopeinen tulitikkurasia on Lontoosta, vuodelta 1878.

Sain tammikuussa, täyttäessäni 38 vuotta, äidiltäni lahjaksi kieloja. Ne olivat alkuperäisessä pakkauksessaan ja ollakseen koristeltu aidoilla helmillä hämmästyttävän hyväkuntoisia. Ritva Blomquistin antiikkiliikkeestä ostetut korvakorut ja rintaneula ovat italialaista alkuperää 1950-luvulta. Tarkoittaako lahjan symboliikka sitä, että äitini silmissä olen ikuisesti pieni tyttö, maailman turmelluksien ulottumattomissa?
Luonnollisesti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s