Kevään käsilaukkudilemma

Tänään teen The Päätöksen. Kello on nyt 8.40 ja istun sormet jäässä bussissa. Olen miettinyt tietyn käsilaukun hankintaa kolme viikkoa. Se on vielä nettikaupan alessa ja joka päivä olen mennyt katsomaan sitä peläten että se on kadonnut. Tämä putiikki ei ole koskaan ennen venyttänyt alennusmyyntiään näin pitkään.

Suurin kysymys tässä on tietenkin eksistentiaalinen, onko laukku minua? En ole varma, se ei ole sen tyylinen että tietäisin heti. Tai voisiko se olla tulevaisuuden minua? Jessus. Menee deepiksi enkä ehtinyt hakea edes kahvia matkalla bussipysäkille. Jatkan myöhemmin.

Image courtesy of FreeDigitalPhotos.net.

Image courtesy of FreeDigitalPhotos.net.

Klo 12.30
Au, liian tuhti lounas. Onneksi työhuoneessani on pehmeä divaani, koko toimistotalon ainoa mukava istuin kivikovien edustussohvien joukossa. Sillä rötköttääkin usein joku, se taitaa olla nyt käytetympi kuin koskaan sen jälkeen kun ostin sen 13 vuotta sitten.
Mihin jäinkään? Niin, se tote-laukku.
Onko kaapissani tilaa sille? Ei.
Onko minulla varmasti var… Ei.
Tämähän menee aivan väärään suuntaan!

Klo 12.31-17.35

Plääplääpläärapsrapsmäkämäkävoijeeihanaamullaonkuumaonkomullajovaihdevuodet

Klo 17.36
Kotona. Lasi punaviiniä.

Klo 17.49
Kotikone ja lompakko auki. Mies räplää keittiössä omaansa (siis läppäriä). Hyvä, en tarvitse mitään yleisöä tässä vaiheessa, tämä on herkkä hetki naisen elämässä.
Minä katuisin enemmän jos en ostaisi. Ja jos en ole kerran osannut kolmen viikon pohdinnan jälkeen päättää haluanko sen, niin eikö se ole sen merkki että tarvitsen sen? Tai jotain. Ja ainahan on mahdollista myydä eteenpäin laatulaukku (juu-u, varsinkin sellainen jota kukaan muu ei ole halunnut alessakaan)…

Klo 17.50
Aah. Käsveskakatharsis. Tätä ostosta en kadu ikinä.
Laitoin toimitusosoitteeksi työpaikkani, minun on saatava kohdata laukkuni yksin. Ensinnäkin, en osaa pelkkien senttien perusteella sanoa onko laukku mittasuhteiltaan minua miellyttävä. Jänskättää. Olen tarkka siitä, että kahvan koko, pituus ja laukun muut mittasuhteet ovat täydellisessä harmoniassa. Ja tämä merkki ei ikinä laita laukuistaan mallikuvaa, jossa nukke tai ihminen pitää laukkua kädessä. Onko elämässäni liian vähän äksöniä jos tällainen asia jännittää? Ah, fak it.

Tähän loppuun pari aarretta kaappini kätköistä. Kaksi näistä laukuista on edelleen käytössä, ja kaksi_ei_todellakaan. Diorin satulalaukusta löysin apteekin ja Stockan kuitit vuodelta 2008, mikä lie nostalgiapuuska minua vaivannut silloin heinäkuussa. Vain yksi asia yhdistää näitä hankintoja, ainuttakaan niistä en ole ostanut aivan vesiselvänä.

Millaisesta kesälaukusta sinä haaveilet? Ja kaapit auki, mitä laukkuluurankoja teillä on? Ällös pelkää, minä en tuomitse.

laukut blogi

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Kevään käsilaukkudilemma

  1. Kukkalaukku takana näyttää söpöltä, onko se sellinen jota vielä käytät? Samoin tuo etummainen pronssinruskea, kiiltävä, eikö se ole ihan ok? Laukkuluuranko on hauska sana. Kyllä laukkumakukin vain muuttuu vuosien myötä ja ns. klassikkolaukutkin, jotka houkutellaan ostamaan ”loppuelämän laukkuina”, ovat kuitenkin jollain tapaa aikaansa sidottuja. Yllättävän moni laukku on sitten kuitenkin vähän outdated, kun sen taas paussin jälkeen kaivaa esiin. Mä olen ratkaissut asian niin että en maksa koskaan laukusta liikaa, jolloin omatunto ei kolkuta, kun sen hautaa komeroontai kierrättää eteenpäin, ja voi surutta ostaa uuden. Tunnesyistä olen säästänyt yhden, aikanaan tärkeältä ihmiseltä saadun laukun. Mutta tunnesyynikin osoittautuivat ehkä liioitelluiksi kun tytär meinasi myydä juuri sen laukun kirpparilla! Toisen aarre, toisen… niin. Pelastin laukun silloin kirpparipöydältä (joku olisi voinut tehdä hyvän löydön, kun tytär ei selvästi lainkaan tajunnut ison vanhan Mulberryn arvoa joillekin), mutta sen jälkeen olen katsonut sitä vähän uusin silmin, vähän resuinenhan se on ja vanhanaikaisen näköinen, ja muistuttaa ehkä ajasta jota en sittenkään ehkä halua muistaa… Se on laukkuluurankoni kaapin uumenissa. Täytyy osata myös luopua. Laukuistakin, etenkin laukkuluurangoista.

    • Vähän noloa myöntää mutta kun lähetti toi seuraavana päivänä uuden laukkuni, eka reaktioni oli ”aijaa”. Totesin etten olisi ostanut sitä jos olisin sen nähnyt livenä ensin, se tuntuu liian isolta ja on niin paksua nahkaa että se on tyhjänäkin liian painava.

      Mutta nyt olen tottunut siihen, on se ollut paljon käytössä. Kuvassa oleva Fendin kukkalaukku on harvoja järkiostoksiani 2000-luvun alusta. Mutta mikäköhän idea on niissä harsoon ommelluissa terävissä peilinpalakoristeissa? Ne repivät harsokukat rikki joten sitä laukkua voi käyttää vähän ja varovasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s